|
Post by Jenni on Oct 11, 2013 19:08:50 GMT
Tämä pieni pir- Herttaisista herttaisin Hertta!Hectic Heresy "Hertta" lew-t omistaa Meiju Otetaan hoitaja Pientalli, karsina 3 Tarha 2
|
|
Meiju
Peruskasvo
Posts: 30
|
Post by Meiju on Oct 11, 2013 19:40:16 GMT
Muutto KaihorantaanAsiahan on niin, että nuori lewitzerin alku ei nyt vain ihan sovi minne tahansa. Näin ollen olin alkanut etsiä paikkaa neidille ja pian löysin itseni kinuamasta Jenniltä paikkaa Kaihorannasta ja kas! Asiathan järjestyivät nopeammin ja paremmin kuin olisin voinut odottaakaan! Samalla kun olin alkanut pakkaamaan laikukkaan otuksen tavaroita laukkuihin, jouduin toteamaan, että tammalla on ehkä turhan monta loimea ja turhan paljon kaikkea. Tämän siis totesin kun kannoin neljättä laukullista uskolliseen Audiini, tietäen, että satulat eivät olleet vielä kyydissä. Sain kuitenkin kaiken tungettua autoon, jonka jälkeen alkoikin ponitamman metsästys! Herttahan ei olisi halunnut antaa kiinni tarhasta, ei sitten millään. Sen sijaan, että tamma olisi tullut luokseni portille, tämä lähti toiseen suuntaan, vinkaisten ja potkaisten pitkillä säärillään ilmaa oikein vakuuttavasti, enkä voinut muuta kuin katsoa kolmevuotiasta lannistuneena. Jonkin aikaa hän jaksoi riekkua, ennen kuin vihdoin uteliaisuus voitto ja hän ravasi melkeinpä rauhallisesti luokseni. Saatuani tamman narun päähän, vein hänet talliin, jossa aloin nopeasti varustaa hänet matkustamista varten. Kuljetussuojat aiheuttivat sellaiset steppaukset ja sivuhypyt, että ihmettelin jo, miksei tamma ollut jo kyljellään. Näköjään hokkien laitto takajalkoihin oli ollut erittäin hyvä asia, varsinkin kun mutakelit olivat alkaneet. Heitin vielä hänelle selkään paksuhkon loimen, ennen kuin jätin tamman hetkeksi seisoskelemaan, kun lähdin tunkemaan satulat vielä autoon. Kun nämäkin oli saatu mukaan, oli tamman vuoro ja pakko myöntää, että lastauksen olen hänelle osannut opettaa! Yhden hevosen traikkuun hän käveli oikein nätisti ja hänet kiinnitettyäni ja suljettuani lastaussillan, olimme valmiit lähtemään kohti uutta kotia! Hieman itseäni jännitti, olinhan sentään mahdollisesti antanut itsestäni hieman huonon kuvan tiedustellessani tallista, mutta kääntyessäni talliin vievälle pihatielle, en voinut kuin olla yhtä innoissani kuin olin ollut tallin esittelyä lukiessani. Kaikki oli juuri niin kuin oli luvattu! Astuessani ulos autosta, tunsin itseni jokseenkin ulkopuoliseksi kun tuijottelin pihamaata ja tarhoissa käyskenteleviä hevosia. Minun oli pakko myöntää, että pieni tammani vaikutti vielä pienemmältä, sillä nopealla silmäyksellä kaikki muut hevoset näyttivät ihan hevosenkokoisilta. Huokaisin kun tamma muistutti olemassaolostaan potkaisemalla traikun seinää erittäin painokkaasti ja erittäin vauhdikkaan purun jälkeen, kipakka Herttani seisoa keskellä pihaa, häntä ja kaula kaarella, kevyesti pöristen kun hän tutustui ympäristöönsä. Olin jo varautunut jonkin sortin raivariin, mutta tamma päättikin yllättää minut ja hän rauhoittui niille sijoille, tökäten minua turvallaan ihan kuin kysyäkseen milloin ottaisin nuo kamalat kuljetussuojat pois hänen jaloistaan. Huokaisin ja revin tarrat auki siinä pihalla, tamman kököttäessä paikallaan, ikään kuin hän muka joskus tekisi niin kuin minä käsken.. Kävelytin tamman pikkutalliin - ei se pienempi rakennus nyt mikään muukaan voinut olla! - ja pian olinkin saanut tamman tyrkättyä tyhjään karsinaan, ennen kuin otin häneltä loimenkin pois. Hetken tuijotin tuota taas hieman pörisevää otusta, ennen kuin huokasin ja lähdin etsimään hänelle heiniä. Sen jälkeen olisikin varmaan fiksuinta etsiä Jenni käsiini ja jopa jutella jostain, mutta jospa nyt tuon Herttasen saisi ensin vaikkapa syömään jotain.. Oi että tykkään sun kirjotustyylistäsi! Aivan ihanan kuvaileva, humoristinen ja tilanteessa on todella hyvin lukijakin mukana! Ja tosiaan mukava aloitus, tuskin Hertta ainoaksi poniksi jääkään Toivotaan vain ettei aamutallilaisilla ole ongelmia Hertan hoitamisessa ...
|
|
Meiju
Peruskasvo
Posts: 30
|
Post by Meiju on Oct 12, 2013 17:32:44 GMT
Kisapäivä ja sen tunnelmat Minulla on hieman tapana saada asioita läntättyä päällekäin ja tällä kertaa, kyse oli Hertan debyytistä laukkakisoissa. Laikukas ötökkä siis starttasi tänään ensimmäistä kertaa ja toi jopa kotiin rahaa, hienolla kolmannella sijalla. Mutta siis.. jospa nyt jopa kertoisin itse päivästä ja näin se menikin...
Aamuherätykset eivät todellakaan olleet minun vahvuuksiani, mutta juuri sinä aamuna olin pompannut sängystä ylös kuin sähköjänis ja suorastaan juoksin napsauttamaan kahvinkeittimen päälle. Olin saanut Hertalle ratsastajaksi siskoni lapsen, joka oli kokonsa puolesta juuri passeli tamman selkään, unohtamatta tietenkään sitä, että Ella oli tasan tarkkaan höyhenen kevyt.. Eihän tuo lewitzerini nyt mitään riippakiveä tarvitse, kun se yrittää puskea täyttä laukkaa eteenpäin! Tämä toki siis tarkoitti sitä, että nuorineiti oli yöpynyt luonani ja olimme jo sopineet, että herättäisin hänet vasta kun olisi aivan pakko lähteä. Autohan oli pakattu jo illalla - anteeksi, hevosauto - ja sieltä löytyikin jo Hertan satula, suitset, sekä Ellan tarvikkeet. Hörppiessäni kahvia, en voinut kuin jännittää enemmän kuin olisin uskonutkaan, mutta raahatessani vaaleatukkaista tyttöä autoon pelkääjän paikalle, alkoi se pieni paniikki muuntua jonkinlaiseksi ärsyyntymiseksi. Kellohan siis tosiaan oli viisi aamulla, joten pienet ärtymykset annettakoon anteeksi..
Ilmeet, joilla hevoset meitä katsoivat kun könysimme talliin noutamaan Hertan, olivat erittäin koomisia. Ne eivät oikein tienneet miten päin olisivat ja Hertta varsinkin mulkoili minua karsinansa pohjalta. Hienot valkoiset kohdat eivät muuten olleet enää valkoisia. Olin onneksi tämän arvaillut ja syy siihen, että olimme niin aikasin liikkeellä, olikin se että saisimme tamman pestyä. Pitkän räpimisen ja shampoolla ja hoitoaineella läträämisen jälkeen alkoi tamman valkoinen karva näyttää valkoiselta, sekä jouhet erittäin sileiltä ja kauniilta. Tamma tosin itse ei siitä niin tykännyt, vaan oli stepannut koko toimituksen ajan. Eikun kaulakappaleellinen loimi selkään, kuljetussuojat jalkaan ja poni traileriin ja matkamme alkoi tasan kahdeksalta.
Jouduin hakemaan itselleni kahvia kolmesti matkalla.
Itse kisapaikalla oli jo hulinaa, monen näköistä ponia pyöri ympäriinsä. Olimme hieman ajoissa - lähtömme oli vasta yhdeksäs ja juuri kun saavuimme varikkoalueelle ensimmäinen lähtö oli juuri alkamassa - mutta se ei tahtiamme haitannut ollenkaan. Purimme Hertan nopeasti ja pian pieni kipakka tammani alkoi ymmärtää, että jotain jännää oli tapahtumassa ja ai että kun hän oikein esitteli itseään, kaula ja häntä kaarella, oikein hyppelehtien vieressäni. Kyllä hän hienolta näyttikin, sillä siinä porukassa hän oli siitä isoimmasta päästä! Passitin Ellan hakemaan meille aamupalaa samalla kun vein Hertan karsinaan, antaen tälle heinää ja ottaen kuljetussuojat pois. Loimi tosin saisi pysyä, en halunnut että hän päätyy takaisin kuraiseksi.
Ellan tuodessa meille sämpylät - ja minulle taas kahvia - hengähdimme hetkeksi, ennen kuin nopeasti satuloimme tuon pienen ponin minun noustessa selkään, että hänet saataisiin lämpimäksi ja hereille. Ei paljoa tarvinnut se tamma virittelyä, suuri määrä poneja ja vauhdikkaat tapaukset ympärillämme tekivät aika nopeasti selväksi sen, että Hertta oli todellakin valmis tähän kisaan! Tulin alas selästä ja kävin kävelyttämässä häntä hetken ennen kuin palasin Ellan luokse. Olin päättänyt, että jännitys ei saisi minua otteeseensa ja se oli tämä vahva päätös joka piti minut tärisemästä kuin haavan lehti.
Kun kahdeksas lähtö kuulutettiin, punttasin Ellan ponin selkään ja passitin heidät lämmittelemään, itse katsoen hieman sydän pamppaillen tuota menoa. Toki, tytöllä oli turvaliivi ja kypärä, mutta siltikin olin huolissani. Herttaa tosin ei tuntunut mikään hätkähdyttävän vaan tamma oli niin kovasti menossa, että näin kuinka Ella joutui pidättelemään ja väistättämään tammaa, jotta tämä ei olisi rynninyt ympäriinsä kuin päätön kana. Olimme sopineet, että Ella verkkaisi ponin lähdön jälkeen joten minä saisin istua katsomossa ja katsoa koko lähdön ja pian olinkin löytänyt itselleni paikan juuri maaliviivalta, rystyset valkosina jo esittelyssä! Ai että kun laikkuponini oli kaunis ja hänestä näki, että hän oikein nautti siitä kaikesta huomiosta! Kun lähtö sitten alkoi, tärisin ja tuijotin ja hurrasin ja huusin ja jos totta puhutaan, en paljoa siitä muista!
Herttahan juoksi sillä tavalla, että hän ei oikein tajunnut sen olevan kilpailu ihan heti. Ensinnäkin, hän aivan tyytyväisenä jäi laukkaamaan kaikkien perään (kyllä, minun Herttani) ja vasta liian myöhään hän tajusi, että hei! Tässähän saa oikeasti mennä! Ja ai että kuinka hienon kirin hän teki, tosin jos olisi aloittanut aiemmin, olisi sijoitus ollut parempi. Nyt hän tuli kolmanneksi ja toi mukanaan kotio 800 veuroa! Kyllä minä hurrasin siellä katsomossa,tyytyväisenä, että ponini noinkin hienosti juoksi! Sitten lysähdin istumaan ja hengittelemään, virnuillen hieman. Kyllä siitä hieno tulee, kunhan se tajuaa, että heti pitää mennä kovaa!
Kun sitten olin saanut itseni keräiltyä tuon henkisen koitoksen jäljiltä, suorastaan hyppelehdin takaisin varikkoalueelle, jossa Ella jo purki ponia. Kävin tekaisemassa tammalle kaksi ämpärillistä melassilla ja elekrolyyteillä terästettyä vettä, jotka hän sitte hörppikin ilman pienintäkään pysähtymistä, selvästikin janoisena. Ja ihme ja kumma, tamma oli täysin rauhallinen seistessään siinä. Jopa pesulla tämä käyttäytyi, unohtamatta tietenkään sitä kolmatta maailman ihmettä jonka koimme, kun tamma käveli suht normaalisti laitettuamme hänelle vielä kylmäyspatjat kuljetussuojien alle. Autoon hän meni nätisti ja rauhallisena jäi tuo pikkutamma mussuttamaan heiniä, samalla kun minä ja Ella pakkasimme tavaramme takaisin autoon. Kilpailukanslian kautta kotiin - jes, rahaa! - ja matka kohti tallia saattoi alkaa. Toki, pitihän sitä käydä ostamassa pullaa, kakkua ja keksiä matkalla tallille.
Ja ai että kun tuntui hyvältä kun kurvasimme tallin pihalle ja minä sain viedä suuren sotasaaliini kahvihuoneeseen, virnuillen. Sai muuten Hertta aika monta porkkanaa ja omenaa sinä iltana, olen aikas varma siitä. Ja minä en toki ollut se, joka niitä hänelle tuputti. Huijui, että sä osasitkin saada ton jännityksen tarttumaan! Aivan uskomattoman hienosti kuvailtu ja lukiessa teki kokoajan mieli katsoa lopputulos, koska kirjoittamisella tehty jännitys oli niin mukaansatempaavaa! Upea tarina ja tosiaan onnittelut Hertalle sekä toki omistajalle ;D Eiköhän tuo Herttakin opi, että laukkaradalla mennään eikä meinata :D
|
|
Meiju
Peruskasvo
Posts: 30
|
Post by Meiju on Oct 13, 2013 16:06:46 GMT
Väännetään niin, että takapuoli lentää! Jokseenkin vielä eilisestä huumaantuneena kurvasin tallin pihaan, hymisten tyytyväisenä. Oli kaunis päivä, aurinko paistoi ja oli mukavan kirpsakka ja kerrankin, ei ollut sellainen sunnuntai-sunnuntai! Sunnuntaina kun kuuluu olla ankeaa ja pilvistä. Suorastaan hyppelehdin tieni tarhoilla, jossa näin loimeen paketoidun tammani mutustamassa heiniään ja neiti soi minulle hetken pikaisen vilkaisun, ennen kuin keskittyi takaisin syömiseen. Niinpä niin, Hertta näköjään luuli, että hän saisi pitää vapaapäivän! Ja kattia kanssa, nopeasti olin lassonnut Hertan tarhasta ja hätistellyt hänen tarhakaverinsa pois - tosin siinä Hertta auttoi.. - portilta, ja lähdin taluttamaan neidin kohti tuomiotansa, eli siis tallia, jotta saisin hänet varustettua.
Näköjään eiliset kisat olivat tamman ehtymättömän virran hetkeksi vähentäneet, sillä hän taapersi perässäni varsin säyseästi! Tallissa oli lisäkseni Mila, jonka olin eilen tavannut pikaisesti, ja hetken juttelun jälkeen Hertta ilmoitti erittäin kipakalla potkulla seinään, että tässä oltiin jotain tekemässä! Naureskelin itsekseni kun talutin tamman karsinaansa ja sidoin tämän kiinni, ennen kuin kuorin pieneltä sen loimen. Onneksi loimi piti tamman puhtaana ja näin ollen minun ei tarvinnut kuin nopeasti hutaista hänet läpi ennen kuin laitoin hälle yleissatulan ja suitset päähän, unohtamatta suojia. Kouluahan minä olin menossa tuuppaamaan, joo, mutta tuon tamman askeleista ikinä tiedä kuinka matkaa voittavia ne minäkin päivänä ovat!
Nappasin tallista vielä raippani ennen kuin suuntasin kentälle, Hertan seuratessa perässäni hetki hetkeltä happamalta näyttäen. Hän selvästikään ei ollut innoissaan ajatuksesta, varsinkin kun kentällä ei edes ollut esteitä pystyssä. Näin ollen tamma meinasikin tehdä täyden stopin jo kentän portille, mutta muutaman kovaäänisen kirouksen ja käskyn kuultuaan tamma asteli kentän puolelle ja sain portin säppiin. Toivoin ettei kukaan tulisi ratsastamaan kentälle kanssani, sillä en yhtään tiennyt missä askellajissa mentäisiin ja kuinka kauan. Pian olinkin Hertan selässä, pidätellen tätä jo käynnissä, kun tuo pieni tamma olisi niin kovasti halunnut vain juosta juoksemisen ilosta!
Ensimmäiset pukkilaukat tulivat siinä vaiheessa kun aloin kokoamaan ja asettamaan tammaa ympyrälle, jossa vaiheessa sitten lähdettiinkin sellaista vauhtia eteenpäin, kera vinkaisun, että minä sain todellakin vain pitää kiinni etten tulisi alas. Onneksi olin jo sen vertaa tuttu Hertan kanssa, että hän ei aivan hevillä minua alas selästä enää saanut. Pian tamma kuitenkin taapersi menemään ravia ja jopa myötäsi ja alkoi liikkua. Se hyvä puoli Hertassa on, että hän mieluusti liikkuu oikeinpäin! Reipas tamma ei halua laiskotella, ja näin ollen en joutunut kaivamaan ja tökkimään sitä takapäätä alle.
Laukkatyöskentely oli.. no. Laukkaräpellystä ainakin ens alkuun. Kisavaihe oli jäänyt päälle pienen ötökän aivoihin ja näin ollen hän olisi vaan halunnut mennä täysiä! Ympyröitä, voltteja, kiemuroita ja ties mitä hyväksi käyttäen sain tamman tapeltua fiksuun laukkaan, mutta rennosta ei ollut puhettakaan. Työstin ja työstin niin kauan, että molemmilla oli jo hiki päässä ja vihdoin tamma myötäsi ja rentoutui laukkaamaan ja minä en voinut muuta kuin olla ylpeä pienestä ponistani. Voi, hänestä tulisi jotain niin mahtavaa jos tuo laukkaura nyt ei ottaisi tuulta siipiensä alle! Olin hänet jo nimittäin ilmoittanut uusiin kisoihin.
Loppuverryttelyssä tamma oli jokseenkin jo antanut periksi ja kulkikin oikein nätisti, kuunnellen minun apujani jopa siinä vaiheessa kun jarrutin. Olisi niin mahtavaa nähdä, miten joku muu ratsastaisi Herttaa, mutta ehkäpä kukaan ei vielä tohtinutkaan ajatella sellaista. Eihän tuo laikukas nyt ollut tallilla vielä kovinkaan kauaa ollut.. Jalkautuessani tamman selästä rapsuttelin ja lässytin hänelle samalla kun talutin tätä talliin, tamman seuratessa perässäni niin piestyn näköisenä, että tyytyväisestä työskentelijästä ei ollut mitään näkyvillä. Pudistelin päätäni kun vein tamman pikkutalliin. Purkaessani häntä tamma yritti napsia housunlahkeitani mukamas ärtyneenä, mutta kerrankin oli Hertankin myönnettävä, että ei hän nyt enää kiukutella jaksanut.
Pesulla hän seurasi oikein nätisti ja kerrankin hän jopa käyttäytyi ja seistä jökötti paikoillaan kun pesin tämän kauttaaltaan, edes pään pesu ei aiheuttanut sitä normaalia pään nostoa pilviin - tai siis.. niin pilviin kuin Hertta yletti. Kapaloin hänet fleeceloimeensa ennen kuin vein tämän takaisin karsinaansa, ennen kuin tekaisin hänelle nopeat pellavamössöt hunajalla ja elektrolyyteillä varustettuna. Hyvä tuuleni sen kuin jatkui kun Jenni ilmaantui talliin ja hetkeksi jäinkin hänen kanssaan juttelemaan niistä näistä, tuntematta minkäänlaista kiirettä. Toki siis olihan minulle talliin tulossa muutama uusi hevonen ja pari uutta varsaa, jotka olin varannut, oli syntynyt ja jajajajaja, mutta minä keskityin sillä hetkellä vain Jenniin, Herttaan ja tähän rauhaan. Lupauduin kahviseuraksi ja annettuani Hertalle tämän mössön, suuntasinkin taukohuoneeseen, nauttimaan kupposen kuumaa ennen kuin antaisin stressin saavuttaa minut. Herttapa taas esittelee parhaita puoliaan, mutta eiköhän tuo ponskikin opi vähitellen opi käyttäytymään kun joutuu sun kovaan kuriin ;D Mutta en kestä kun jaksat olla näin aktiivinen! Eihän se tietenkään haittaa, mutta ... :D Osaat kirjoittaa aivan mahtavan kuvailevasti ja ilmeikkäästi ja teksti ei jää junnaamaan paikalleen missään kohtaa, vaan kokoajan tapahtuu, mutta ei tule oloa, että nyt on kiirekiirekiire.
|
|
Meiju
Peruskasvo
Posts: 30
|
Post by Meiju on Oct 14, 2013 16:16:33 GMT
”Nyt Hertta ÄRKELE!” Karjaisen liinan päässä loikkivalle gasellille, joka myös lewitzerinä ja Herttana on joskus tunnettu.
Olin päättänyt kokeilla tamman juoksuttamista ja vaikka sivuohjat olivatkin, olivat ne löysällä ja näin ollen jättivät tammalle tarpeeksi tilaa kaikenmaailman riekkumiselle. Tällä hetkellä hän keskittyi perseilemään omalla tutulla tyylillään, eli laukaten hienointa pukkilaukkaa mitä maa päällään kantaa! Karjaisuni sai tamman jähmettymään paikalleen, samalla kun tämä katsoi minua järkyttyneenä. Hällekkö oli joku karjaissut?
Hetken aikaa tamma seisoi siinä, jalat niin tukevasti levällään ettei häntä saisi kirveelläkään liikkeelle ja niinpä minä odotin, pitäen tamman takapäähän koko ajan katseyhteyden ja pian tuo pieni tamma alkoi jälleen kävellä ympyrällä, mutta tällä kertaa hän tuntui rauhallisemmalta. Hieman epäilevänä pyysin tamman raviin, mutta yllätyksekseni tamma oli näköjään päättänyt kuunnella minua ja tämä siirtyi reippaaseen raviin ilman piiskan heilautusta ja se jos mikä meinasi saada minun silmät tippumaan päästäni. Toki, ei hänen ravinsa mitenkään rauhallista ja rentoutunutta ollut, mutta hänestä näki kuinka hän melkein taisteli itsensä kanssa rentoutumista vastaan. Kun hän sitten vihdoin rentoutui ja ravasi kauniisti, pyysin hänet pysähdyksiin ja vaihdoimme suuntaa. Tähänkin suuntaan ravuutin häntä rentoutumiseen asti missä vaiheessa sitten pyysin tamman käyntiin ja pysähdyksiin.
Olin ottanut mukaan klipsi ohjat ja nopean ohjien kiinnittämisen, silojen ja liinan irroittamisen ja selkään kipuamisen jälkeen, suuntasin tamman kohti lyhyttä maastoreittiä. Päivähän oli kovin kiva ja kirpakka, ja pakko oli myöntää, Hertan selkä on erittäin mukava istua ilman satulaa! Tallinpihasta mukaamme intoutui Merle Hanilla ja pian kävelimmekin ponitammojemme kanssa pitkin maastoreittejä. Huvittavaa oli, että Hani oli Herttaa pienempi ja siitähän meinasi minun pieni polleni melkein intoutua, alkoipahan hän jopa hieman tanssahtelemaan, mukamas niin hienona että huh-huh…
Merle jäi Hanin kanssa maastoilemaan kun minä käänsin oman ponini takaisin kotia kohti ja talliin saapuessamme jalkauduin, kävin nappaamassa silat ja juoksutusliinan kentän laidalta ennen kuin suuntasin takaisin talliin. Nopean loimituksen jälkeen heitin tamman tarhaansa syömään päiväheiniään ja jäinpä hetkeksi tuijottelemaan tammaa, hymähtäen kun tämä jälleen pomotti tuon lämppäritamman pois heiniensä luota. Olin kuullut, että Disa olisi oikea kauhukakara, mutta näköjään Hertta oli kauheampi… Minun äksy oma ponini.
( apua musta tuntuu ihan hirveeltä spämmääjältä kun koko ajan oon tänne tarinaa tunkemassa. ja toki saa kommentoida, kiva on lukea kommentteja. )
No höh, toihan on ihan mahtavaa että "spämmit", arvostan! On aivan mahtavaa päästä lukemaan sinun tarinoitasi ja aina piristävät päivää kun olet jotain kirjustellut ;D Mutta itse tarina oli jälleen hienon kuvaileva, vaikka tällä kertaa mittaa ei ollut yhtä paljon - miten sinä onnistuitkin saamaan noin tiukkaan pakettiin noin hyvin ja noin laajasti noin paljon asiaa?! Kerro salaisuutesi.
|
|
Meiju
Peruskasvo
Posts: 30
|
Post by Meiju on Oct 17, 2013 15:07:32 GMT
Autossa ei talvirenkaita - sentään hevosrekassa ja -pakussa oli.. - joten pitää sitä nyt varmistaa, että Hertalla on edes nastat - siis hokit - alla. Kyllä sitä aina joutaa liukastelemaan ympäriinsä tuossa citymaasturissa, mikäs siinä! Kyllä, ajaminen lievästi sanottuna hirvittää ja saakin siis nähdä piiloudunko jonnekin pimeimpään nurkkaan niin kauaksi aikaa kunnes renkaani on vaihdettu.. Mutta nyt olin selvinnyt tallille asti ja olin saanut tamman pyydystettyä tarhasta. Minulla kun sattui olemaan nuo kengittäjän taidot takataskussa - ainakin jokseenkin - niin saisin tammuskaiseni kengitettyä. Kun tamma oli sidottuna käytävälle, menin hakemaan kengityspakkini ja uudet kengät tammalle.
Minulla on tietyt kriteerit hevosten suhteen. Ne saavat olla aivan niin hankalia kun tahtovat, kunhan kengittäminen, lastaus ja hoitotoimenpiteet sujuvat ongelmitta. Hertta oli päättänyt unohtaa tuon kengitykseen liittyvän kriteerin sinä päivänä.
Ensimmäisen etukavion aikana tuli selväksi, että tammani oli sinä päivänä päättänyt leikkiä jonkin asteista pomppupalloa. Ei meinannut tulla mistään mitään kun hän vaan pomppii ja riekkuu, minun pitäessä jalkaa ylhäällä ja kihisten kiukusta. Ei siinä mitään, karjaisulla tamma rauhoittui hetkeksi ja minä sain nopeasti kengän pois, kavion vuoltua ja naulattua uuden kengän - hokkeineen! - paikalleen. Takajalka sitten.. No. Tamma yritti potkia. Yritti lataista niin kovaa kuin ikinä kintuista lähti mutta äh-hää! Minäpäs olinkin siinä, pitämässä tamman jalkaa ylhäällä ja hän saikin jälleen kerran nykiä ja pomppia ja riekkua, mutta sain pidettyä kiinni. Tässä vaiheessa tosin tuskan hiki jo vieri pitkin otsaa ja selkää, mutta sain silti siihenkin jalkaan kengän lyötyä vuolun jälkeen.
Tiesin jo, että kolmas kavio tulisi olemaan yhtä helvettiä, mitä nyt katseli kuinka tamma tanssahteli ja nakkeli niskojaan vieressäni mutta mitäpä muuta pystyin, kuin huokaisemaan ja jatkamaan. Kaksi neljästä tehty, vielä kaksi jäljellä. Kuten arvelinkin, toinen takajalka osoittautui jokseenkin kamalaksi kengittää mutta selvisin! Vaikka oltiinkin melkein molemmat nurin käytävällä jo kun Hertta päätti koko painonsa viskata minun syliini. Olin jo kiukusta jäykkänä kun otin viimeisen uhrin käsittelyyn, mutta tuntui, kuin tamma olisi vihdoin tajunnut miten tässä piti olla. Ei yhtään nykimistä ja sen sijaan, tuo penteleen koni alkoi nuokkumaan! Hetken tuijotan tammaa leuka tantereessa ennen kuin manasin jotain ja nopeasti vuolin ja kengitin viimeisenkin kavion. On tämäkin kyllä yksi prinsessa, ei juutas..
”Onko Hertta ihan pakko olla tollanen, häh?” Kysyn tammalta, joka katsoo minua mukamas viattomana, ihan niin kuin hän ei olisi koskaan mitään ikinä tehnyt!
Huokaisen syvään ja menen hakemaan tammalle satulan, suitset ja suojat, unohtamatta tietenkään rintaremmiä. Kai sitä nyt voisi käydä pienet laukkatreenit vetäisemässä, niin jää tammalle aikaa palautua viikonloppua varten. Huokaisen syvään kun nousen neidin selkään ja patistan tämän kohti suoraa ja tunnen kuinka tuo hölmö tamma oikein ylväästi tepastelee allani, nostellen koipiaan kuin mikäkin kouluratsu. Toivottavasti edes laukkaharjoitukset menisivät kommelluksitta!
Hyvä että sulla on toi kengittämisen jalo taito hanskassa, ois kengittäjä saanu varmaan itkupotkuraivarit Hertan kanssa ... Mutta pääseepähän Herttakin laukkailemaan ilman pelkoa että neiti pitkäkoipi sekoaisi jalkohinsa jäisellä pohjalla :>
|
|
Meiju
Peruskasvo
Posts: 30
|
Post by Meiju on Oct 19, 2013 16:42:07 GMT
”Missä ne perkeleen suojat on?!” Kello tikittää jo lähempänä yhdeksää ja minä etsin ah niin ihanan Herttani kuljetussuojia jostain autoni takarontin syövereistä. Kaivelen läpi suurimman osan omaisuudestani, suorastaan kihisten raivosta ja jonkin asteisesta jännityksestä. Hertalla on nimittäin huomenna taas kisat ja eihän nyt sinne todellakaan voi mennä ilman kuljetussuojia! Mokoma raivotar varmaankin keksisi potkia jalkansa tohjoksi jos ne jättäisin pois, sillä nyt hän vain keskittyi siihen, etteivät suojat edes hipaise toisiaan, taaten erittäin rauhallisen matkustuksen. Mutta se, että tamma osasi käyttäytyä kopissa ei tarkoittanut sitä, että omistajan hermot kestäisivät kuljetussuojien hukkumista!
Aikani pärräsin siinä keskellä tallipihaa, ennen kuin vihdoin löysin nuo minua karkuun pyrkineet suojat! Päästin erittäin voitonriemuisen kiljahduksen kun kannoin ne vihdoinkin talliin, laittaen ne Hertan karsinan edessä olevan tavarapinon päälle. Ponin olin jo pessyt aiemmin sinä päivänä ja nyt hänet oli loimitettu oikeastaan korviin saakka. Kaulakappaleellisen fleeceloimen päällä oli vielä villaloimi, olinhan päättänyt pitää tamman puhtaana ja pitää tämän lihakset lämpiminä! Jaloissahan neidillä oli botit, joka sitten taas puolestaan aiheutti sen, että hän oli taas jähmettynyt paikalleen. Olin tosin taktisesti pistänyt hänet niin, että hän ylettyy heiniinsä ja veteen, joten huonoa omaatuntoa minun ei tarvitsisi potea laisinkaan!
Huokaisin syvään katsoessani minua mulkoilevaa tammaa, mutta en voinut kuin olla erittäin stressaantunut huomispäivän koitoksesta. Ja minut ja minun tuurini tuntien, kaikki tulisi menemään aivan penkin alle. Olin ajatellut, että tamma saisi kokeilla kaksi kertaa maidenia vielä, ennen kuin ottaisin hänet pois sileiltä ja nelivuotiaana pääsisi hän sitten kokeilemaan onneaan risuilla. Niinpä niin, katsotaan vaan kuinka suunnitelmat muuttuu. Nytkin olen hänet jo ilmoittanut muutamiin koulukisoihin. Hah! Katotaan vaan kuinka hienoja liikkeitä esitetäänkään.
Älä huoli, kyllä se Hertta juoksee ilman stressaamistakin, onhan se ennenkin huomattu! Hauska ja humoristinen lyhyehkö tekstipätkä ennakoiden huomista, tykkään! Isot pointsit :3 Ja Hertan ja sun fanilauma odotetaan sitten huomenna että miten käy ;D
|
|
Meiju
Peruskasvo
Posts: 30
|
Post by Meiju on Oct 20, 2013 20:51:36 GMT
Lähtö oli ollut suorastaan kopio Hertan ensimmäisestä lähdöstä. Taas neiti aloitti kirinsä liian myöhään ja näin ollen, sijoitus oli sama kuin viimeksi. Kolmas. Hieman siinä räpyttelin kun katsoin laikukasta poniani kun se maaliin pinkoi minkä kilometrijaloistaan kerkesi, mutta samalla olin hieman pettynyt. Niin se oli osoittanut hyviä elkeitä ja sellaisia kunnon vauhdikkaita otteita, mutta saman tempun teki tällä kertaa. Toisaalta, kyllä se 800 v€ ihan lämmittää mieltä ja täyttää bensatankkia, mutta kyllä nyt olisin toivonut, että se poni olisi mokoma juossut kunnolla!
Joten tässäpä sitten istun, tuijottamassa tuota tammaa samalla kun hän juo melassivettä, kerrankin käyttäytyen rauhallisesti. Joskus sitä melkein unohtaa kuinka nuori tuo otus on - täykkärijuuret paljastuivat heti, kun tamma rupesi kasvamaan aika kovaa vauhtia.. - ja ehkäpä minäkin odotan häneltä vähän liikoja. Mutta mitäpä sitä ihminen harmistukselleen voi? Huokaisen kun tamma lipoo viimeisiä pisaroita ämpäristä, leikkien oikein kunnon ahmattipossua. Pullat ovat toki pöydällä, odottaen tallinväen tuhoamista, mutta minäpä napsautan tammalleni riimunnarun kiinni tämän riimuun ja lähden käppäilemään pimentyvälle pihamaalle. Toki, neiti on jo tehnyt päivänsä työt, mutta oppiipahan leikkimään koiraa minun mietteliäinä hetkinäni!
Maa narskuu jalkojeni alla ja pakkasen alkaa tuntemaan, mutta onneksi on tyyntä ja pilvetkin ovat kaikonneet. Kävelen sitä lyhintä maastoreittiä rauhassa oman laikukkaani kanssa, hymyillen pienesti aina kun tamma jää jotain katselemaan. Olemme varmaan huvittavan näköinen pariskunta, kun molemmat on huputettu korviin asti, Hertallakin kun on jo paksu kaulakappaleellinen loimi päällä. Mitäs on niin kaposa ja laiha otus, niin, vaikka eläinlääkäri olikin ennen kisoihin lähtöä antanut terveen paperit tammalle. Eikun lisää heinää ja varmaankin pitää ruveta katsomaan jotain proteiinipitoisempaa ruokaa. Ehkäpä vaikka mysliä.
Naurahdan kun tajuan omien ajatusteni harhailun, mutta huomaan myös, että olemme myös melkein kiertäneet tarhat siinä pienessä määrässä kinostunutta lunta. Herttakin seuraa oikein nätisti, välillä haahuilleen vähän sivummalle nappaamaan koivusta kellastuneita lehtiä - on se kumma kun toista jäätyneet lehdet kiinnostaa.. - mutta yllätyksekseni tammakin tuntuu olevan ihan yhtä väsynyt päivän koitoksista kuin minäkin. Palaamme talliin ja vaihdan tamman loimen kevyempään, tunnustellen tämän jalat vielä kerran läpi. Kai sitä pitäisi hierojakin kutsua, jotta näkisi että onko tammalle tullut mitään jumeja tämän kilpailun aloituksen myötä. Huokaan, vilkaisen kelloa ja lähden sitten etsimään Jenniä kysyäkseni hierojasta, tai vaikka ihan fysioterapeutista. Ja siitä, mistä kannattaisi sitä mysliä hankkia.
( näköjään myö vedetään lyhyestä virsi kaunis meiningillä tällä hetkellä. )
Näähän on tosi kivoja nää lyhyemmät ja varmaan rennompia kirjotellakkin! Onnea teillä, voisi se huonomminkin mennä ja kyllä Hertalla n vielä aikaa kasvaa ja kehittyä, ei ne ravuritkaan juokse ensimmäiseksi ennätysaikoja tai tajua edes, että hei nyt voi mennä, Hertallahan on mennyt hyvin kun pikkuneiti on tajunnut viimeistään loppumatkasta että jee nyt mennään ;D Ja tosiaan jos aluksi menee toisten perässä ja vasta myöhemmin mennään oikeasti luja niin tammallahan on selvästi vauhtia, siitä ei ole pelkoa! Jälleen mahtavaa ja mukavaa luettavaa, en malttaisi odottaa jo seuraavia tekstejä!
|
|
Meiju
Peruskasvo
Posts: 30
|
Post by Meiju on Nov 2, 2013 0:08:11 GMT
On ollut sen verran hulinaa ja huisketta, ettei ole tänne edes kerennyt kirjoittelemaan meidän kuulumisia!
Ollaan nyt maastoiltu oikein urakalla kun neidillä kuitenkin ollut noita lähtöjä, mitä nyt muutamat kunnon hiitit vetäisty aina välillä niin pysyy terässä. Pikakiiturihan ei siihen aiottuun lähtöön päässyt, kun mukamas näytti ontuvan yhtä jalkaansa mutta pirulauta, tuo tamma on oppinut feikkaamaan! Olen tosin sitä mieltä, että jotenkin tamma ei ollut parhaillaan sillä hän oli niin kovin haluton juoksemaan ja muutenkaan tekemään mitään - siis enemmän kuin normaalisti… Mutta siitähän sitten ilmoitin tamman suoraan 26.10. olevaan lähtöön ja herranen aika, Herttahan paransi! Ei vieläkään ensimmäisenä maaliin, mutta toinen sija ja 900v€ lämmittää oikein mukavasti omistajan sydänalaa!
30.10. olikin sitten gymkhana-kisat ja niihinhän osallistuin ihan vain piruuttani, jotta näkisi kuinka totaalisen lekkeriksi tuo tamma osaisi homman heittää. Vastaus? Erittäin. Me osallistuttiin neljään luokkaan ja paras tulos oli 16/21. Että niinkin loistavasti! Kyllä tuossa kapasiteettiä tuollaiseen olisi, mutta veikkaan tamman pääkopan tarvitsevan vielä hieman aikaa varttua ennen uutta yritystä… Kyllä noissa kisoissa ei voinut tehdä muuta kuin nauraa kun se vaan meni yksinkertaisesti niin penkin alle!
Hertta on nyt ilmoitettu 6.11. oleviin laukkakisoihin ja ne saavat luvan olla tamman viimeiset näin kolmivuotiskaudelle. Jos ei voittoa tule niin sitten ei tule, mitäpä sitä itkemään! Ensi vuonna sitten ja ehkä kokeillaan jopa niinkin mahtavaa lajia kuin risuestelaukat! Siinähän sitten onkin tammalle miettimistä kun pitää laukan lisäksi vielä onnistua hyppäämäänkin puhtaasti. Mutta kuitenkin, tuon lähdön jälkeen alkaa Hertalla sellainen ratsukoulutus, että huh huh. Saa nähdä kuinka hyvin minua tullaan viemään pitkin ja poikin kenttää, mutta eiköhän kaikesta selvitä… Voisihan sitä vaikka harkita opettavansa tuolle otukselle kaikenlaisia temppuja, jos se nyt on ollenkaan myöntyväinen mitään oppimaan.
Jospa sitä nyt sitten menisi tosiaan selkään kipuamaan, toivottavasti tamma ei taas ole sitä mieltä, että on ihan tyhmää totella. Perä on lentänyt viime päivinä erittäin mallikkaasti.
|
|
Meiju
Peruskasvo
Posts: 30
|
Post by Meiju on Nov 10, 2013 20:20:56 GMT
Se teki sen! Se penteleen poni meni ja repäs ja VOITTI!
Eli siis, tammahan ei juossut niissä 6.11. laukoissa, vaan 4.11. Anfarwolissa ja voi herranen aika, en edelleenkään ole ihan sisäistänyt, että minun pieni äksytammani on nyt maiden-tason voittanut, eli 4 vuotta täytettyään pääsee tamma osallistumaan allowance-tason lähtöihin. Saa sitten nähdä kuinka kauan niissä junnataan, mutta nyt on onneksi aikaa keskittyä itse ratsuksi opiskelemista! (toki nuo voittorahat hieman lämmittävät..) Ei hänelle toki mitään kovinkaan stydiä lihasmassaa voi hankkia, sillä ei tuo jalkaeläin muuten jaksaisi juosta kuin tuuli. Vaikka eipä hänellä kestävyydessä, saatikka kirissä ole mitään moitittavaa, juoksutyylinsähän tamma pitää uskollisesti samana: viimeisenä mennään, kunnes kiritään kärkeen!
Mutta nyt, kun ihana arki on palannut ja minäkin olen palautunut isänpäivän vietosta, suunnistin kulkuni jälleen tallille ja äksyn tammani luo. Neiti kun oli viettänyt hieman vapaapäiviä omien kiireideni takia ja minulla oli erittäin ikävä tätä pientä otustani. Asiaanhan toki saattoi vaikuttaa eräs toinen mieshenkilö kuin isäni, muttei hänestä sen enempää kunnes saan hänet raahattua orj- avustajan pestissä tänne raahattua.
Kirosin pimeässä rämpiessäni tätä pimeää syksyä, mutta onneksi tamman punavalkoinen loimi suorastaan hehkui siinä pienessä valonkajossa joka näkyi tarhasta ja sainkin hänet erittäin nopeasti lassottua narun päähän. Sain hätistellä muut kaksi tammaa portilta, sillä jostain kumman syystä Hertta oli erittäin laiskalla päällä eikä jaksanut muuta kuin hieman säälittävästi vinkaista ja luimistaa korviaan kahden tamman tungetellessa hänen henkilökohtaiseen kuplaansa. Selvisin tarhasta teljeten jäljelle jäävän parivaljakon aitojen sisään ennen kuin suuntasin kumman rauhallisen tammani kanssa talliin. Kummeksuntani jatkui häntä satuloidessani, sillä neiti ei jaksanut korvaansakaan lotkauttaa ja kerrankin seisoi paikalla ja rauhassa. Minä aloin jo hieman huolestua: eihän hänen nyt tällainen kuulu olla!
Onneksi asiat muuttuivat heti kentälle päästyämme.
Pukkilaukkaa, ekstempore sarjahyppyjä, selvästi suunniteltuja caprioleja ja Meiju tantereessa. En ollut aivan varma siinä hiekkaa suustani sylkiessä, että olinko iloinen tästä uudesta asemastani maanpinnalla, varsinkaan kun tammani jatkoi hienoa show’ta ympäri kenttää, perän lentäessä vaikka kuinka kauniisti! Selvää kuitenkin oli, että tamma ei todellakaan ollut sairas yhtään mistään. Avustettuna (Jenni meinasi tikahtua nauruunsa) sain tuon rodeoponin kiinni ja kammettua itseni selkään ja joutuipa tuo nuori tamma sitten ihan hommiin. Ei siitäkään meinannut mitään tulla, mutta kun sain sen ottamaan sen neljä rauhallista raviaskelta edes jokseenkin muodossa hidastin tämän käyntiin ja annoin pitkät ohjat. Tamma tosin oli takaisin omana itsenään, yrittäen napsia vapaana roikkuvia ohjia suuhunsa, kuin myös yrittäen punkea jos johonkin laitaan miten vain halusi.
Kipusin tamman selästä alas ja kävelin kirpsakassa ilmassa suht tomerasti tallia kohti, tamman adoptoidessa oman rauhallisen sielunsa jälleen kerran ja sain melkein raahata ponia perässäni. Sain hänet kuitenkin karsinaan asti survottua ja johan siellä sitten alkoi taas jalka nousta ja vanhat merkit palailivat. Onneksi sain nopeasti varusteet pois, sekä loimen selkään, jotta sain jättää hänet kiukuttelemaan tyhjälle tallille. Ja oli se kyllä hienon kuuloista kun heinätuppo suussa tamma vinkuu ja takoo seinää.
Ei voi olla yksin, muttei toisten hevosten kanssakaan, näköjään. Ehkä hankin Hertalle kaveriksi kanin. Tai lampaan.
PS. Käytiinhän me Hertan kanssa tosiaan muutamissa kisoissakin.. Käytiin repäisemässä helppo C ja helppo B (snrrrk, älä kysy!) luokat tamman kanssa. C:ssä tamma repäisi ja tuli kolmanneksi 25:stä osallistujasta, b:ssä sitten arvatenkin oltiin 20. Tarkoitus olisi 12. päivä mennä sitten uudestaan helppoa C:tä kokeilemaan tuosta rohkaistuneena..
|
|
Meiju
Peruskasvo
Posts: 30
|
Post by Meiju on Dec 3, 2013 15:14:22 GMT
Pipareita ja ahmattiponeja. Ja vaellus.
Arvatkaapas mitä?
Olen löytänyt kirjavan ponini ultimaattisen heikkouden, eli siis piparit. Tuo laikukas otus varmaan kiipeäisi puuhun niiden takia, ja saattaisipa jopa juosta laukoissakin enemmän voittoon jos sellainen pistettäisiin nenän eteen! On tämä meitin Hertta kyllä sellainen epeli. Minähän siis sain tämän tiedon huomata, kun olin harjailemassa Herttaa karsinassa, eikä tamma ollut moksiskaan vaan sen sijaan hän ei vaan lakannut hamuamasta hupparini taskua. No pakkohan sitä oli kaivaa neidille herkku, kun kerran niin nätisti oli, mutta minä en todellakaan odottanut, että tamma päätyisi seisomaan kuin patsas ihan vaan pipareiden toivossa! En ole koskaan tainnut olla hoitotapahtumassa, jossa Hertta ei olisi pullikoinut vastaan.
En varmaankaan olisi kestänyt minkään asteista riehumista, olihan kelllo sentään puolikuusi tiistaiaamuna ja minä olin laittamassa Herttaa maastokuntoon. Kaikkea sitä, mutta ainakin pääsisin testaamaan uusia talviratsastushousuja, että onko niistä mihinkään! Kuin myös lämmitettäviin kengänpohjallisiin… Hertta seisoi karsinassaan jokseenkin hölmistyneenä aikaisesta ajankohdasta, mikä tarkoitti sitä, että hänelle oli ollut varsin helppoa laittaa satula, martingaali, sekä suitset päähän! Piparin voimalla neiti sitten seisoi paikallaan kun tungin suojat eteen ja taakse, sekä bootsit etusiin. Heitinpä vielä turvallisuuden takia tammalle heijastinratsastusloimen päälle ja tunsin jonkinasteista tyytyväisyyttä. Turvallisuudesta huolehdittu!
Kun porukka alkoi siirtyä pihalle, jouduin huokaisemaan syvään ja vetämään kypärän kypärälakkini päälle ja talutin Hertan pihalle samalla kun vedin itselleni hanskoja käteen. Hieman loskainen, mutta kuitenkin kirpeä ilma ei kovin paljon minua lämmittänyt, mutta eiköhän tästäkin selvitä. Saapahan ainakin Hertta kunnon liikunnan. Mutta itse virallisuuksiin…
Herätessäni ensimmäinen ajatukseni oli ... että tämä ei yksinkertaisesti voi olla totta! Puin pikapikaa päälleni ... kiroten mielessäni toppausten määrää. Matkasin tallille ... kylmässä autossa, jonka takarontin lukko oli rikki ja se ei halunnut sulkeutua! Ratsuni odotteli minua ... unisena ja hieman hölmistyneenä. Laittaessani suitsia ratsulleni se ... hamusi kuolaimet suuhunsa, näyttäen pettyneeltä, että ne eivät olleet piparista tehdyt. Tarkistaessani laukkuani huomasin ... että tietenkin olin jättänyt aluhanskat kotiin. Noustessamme selkään ... Hertta tajusi, että nyt tapahtuu ja alkoi steppaamaan. Ratsuni oli erittäin ... terhakkaana, kunhan vain päästiin ensin alkuhölmistyksestä yli. Kellon ollessa kahdeksan ... tunsin itseni jo melkein jääpuikoksi, kahvin sulattaessa vain käteni. Minua ... lopuksi alkoi naurattamaan, eihän to keli nyt niin kamala ollut! Läheisestä talosta karanneen koiran rynnistäessä tielle ... Hertta päätti tehdä vaikka minkälaiset sivusteppaukset, unohtamatta tietenkään erittäin lohikäärmemäistä korskumista. Syödessäni makkarakeittoa huomasin, että ... en voinut lakata virnuilemasta. Mitä ihmettä ulkoilma minulle teki? Ratsuni yritti ... syödä jalustimenhihnan. Kun Jenni tyrkytti minulle sämpylää ... otin sen vastaan erittäin kiitollisena, vaikkakin tiesin, että tänään halettaisiin ruuan määrästä! Maatilalle päästyämme ajattelin, että ... lähiruoka on ehkä parhain ajatus ikinä. Ehkäpä sitä itsekin voisi hankkia muutaman kanasen… Loppumatkasta ... Hertta alkoi olemaan jo hieman naatti, hänestäkin siis loppuu patterit joskus! Ottaessani varusteita ratsultani pois, se ... seisoi hiljaa paikallaan, melkein nuokkuen. Olin ... erittäin iloinen vaellukseen, sillä Hertta oli käyttäytynyt yllättävän mallikkaasti! Menin Jennin taloon ... suurin piirtein jalkojani raahaten, väsymyksen iskiessä siinä vaiheessa kun loimea laitoin Hertan selkään. Kun minulle tarjottiin suklaakakkua ja limsaa, minä ... hädin tuskin jaksoin kakkua syödä, limsa taisikin jäädä jonnekin pöydälle kun unohdin sen kokonaan väsyksissäni. Kello oli jo niin paljon, että ... melkein mietin, pitäisikö soittaa tuo miespuolinen äijänkäppänä minua hakemaan, mutta päätin silti itse lähteä kotiin päin ajamaan. Seuraavana aamuna ... kirosin erittäin pontevasti turtuneen takapuoleni, sekä kipeiden reisieni takia.
|
|
Meiju
Peruskasvo
Posts: 30
|
Post by Meiju on Dec 4, 2013 16:10:36 GMT
Flunssa ja yllättävän hyvin käyttäytyvä poni.
Eihän sitä nyt voi pientä, viatonta luontokappaletta jättää karsinaan seisomaan, vaikka itsellä onkin flunssa, ja talvi painaa päälle. Vaellus oli siis selvästikin ollut liikaa tälle ihmisosapuolelle Meiju & Hertta yhtälöstä, mutta en antanut sen haitata! Ainakaan kovinkaan paljon. Olin vetäissyt nassuuni tuhdin annoksen finrexiniä ja duactin voimin raahasin hieman tukkoisen itseni tallille. Hertta, tietenkin, oli tarhassakin juuri sen näköinen, että vauhtia ja energiaa oli vaikka kelle jakaa, vaikka eilen oltiinkin vaelleltu aivan urakalla. Tamma näköjään erikoistuu omistajansa lannistamiseen, sillä energisen ja hyvän tuulisen näköinen tamma sai minut vielä kipeämmän oloiseksi: kuka nyt tuollaisen kanssa jaksaisi riehua? Huokaisin hieman lannistuneesti kun pyydystin marianne-loimessa hyppelehtivän lewitzerin tarhasta, suunnaten kohti tallia ruunikonkirjava ilmapallo vierelläni. Olin toppautunut jo toppahaalariin - ehkä paras keksintö ikinä! - ja näin ollen itselleni tuli hieman kuuma kun vein tamman käytävälle pikkutalliin. Mutta minähän en luovuttaisi! Haalarin yläosan sai nimittäin laskettua, niin että tuo vaate roikkui päällä haalarinhekseleistä ja näin ollen, sain itsellenikin jopa fiksun olotilan kun kuorin ensin tammani loimestaan, ennen kuin aloin harjaamaan häntä. Nuori neiti pitikin tuota haalaria vaikka kuinka mielenkiintoisena ja näin ollen sain varjella haalaria tamman hampailta koko ajan, vaikkakin pian tuo tylsistyi ja jäi seisomaan, katsellen hieman kummastelen ympärilleen. En ollut hänellä nyt vähään aikaan tehnyt muuta kuin maastoillut, mutta kun luntakin oli tullut jo hieman enemmän ja kenttä vaikutti ihan ok kuntoiselta, voisihan sitä hieman kokeilla ihan sellaistakin kuin kouluratsastusta! Ei sillä, että jaksaisin kovinkaan paljon mitään tehdä, mutta vähän ainakin saisi nuori neiti aivojumppaa. Kun sitten sain tamman varustettua, suuntasin kentälle ja pian olimmekin harjoittelemassa sitä, miten paikallaan kuuluu seistä. Tamma kun ei olisi halunnut millään pysyä paikallaan niin kauaa, että olisin pääsyt hänen selkäänsä. Sen sijaan hän pyöri ja hyöri, steppasi ja pomppi, mutta minähän en hänen selkäänsä menisi, ennen kuin hän seisoi! Tämä jatkui varmaankin vartin, ennen kuin Hertta vihdoin tajusi pysähtyä, katsoen minua erittäin hölmistyneenä, jolloin minä vihdoinkin pääsin selkään. Selvästikin tamma oli hieman hämillään, kun en ollutkaan antanut periksi - en vain jaksanut lähteä leikkimään apinaa, jos totta puhutaan… - ja näin ollen meidän pikainen käynti- ja ravityöskentely tapahtui oikein nopeasti ja vaivattomasti. Tamma jopa alkoi käyttämään selkäänsä ja hakemaan itseään eteen alas, jossa vaiheessa minä totesin, että riittää tältä päivältä. Jätimme siis ratsastukset hienoon suoritukseen, varsinkin kun dynamiittipötkö oli tänään jopa jaksanut kuunnella ja olla rauhassa! Harjoittelimme sitten jälleen sitä paikallaan seisomista kun käänsin tamman kaartoon, sillä hänessä olisi selvästi ollut virtaa vielä tehdä lisää, mutta siinäpähän opettelimme seisomista. Jälleen varmaankin vartti tahkottiin siinä tamman kanssa ihan sitä, miten seistään suorassa ja nätisti, ennen kuin jalkauduin ja löysäsin tamman satulavyötä. Itse neitihän tuntui olevan vaikka kuinka tolaltaan siitä, että hänen omistajansa ei ollut kertaakaan karjaissut. Ei minusta ääntä olisi lähtenytkään sellaiseen, mutta sitähän ei Hertalle tarvitse kertoa… Tamma ei ollut kerennyt hikoamaankaan meidän pienen kouluratsastuksen jälkeen, joten minäpä päätin vihdoinkin siistiä tamman niskasiilin! Unohtamatta tietenkään korva- ja jalkakarvoja. Siinä suhteessa Hertta on yllättävä otus, että kun otan trimmerin käteen, tuo tamma suurin piirtein jähmettyy paikalle ja antaa minun tehdä mitä ikinä tarvitseekin. Näin ollen tamman niskasiili oli pian leikattu, kuin myös korvat ja jalat siistitty ja minä en voinut kuin hymyillä. Kyllä se ihan pätevän näköinen pikku laikukas on! Pakkasin tämän toppaloimeensa taas, ennen kuin vein hänet takaisin tarhaansa kaverustensa seuraan. Näköjään neiti oli saanut tarpeekseen tästä hyvin käyttäytyvästä itsestään, sillä hän suorinta päätä lähti pomottamaan muita.. Voi hölmö otus sentään. Itse suuntasin tieni keittiöön Finrexin pussin kanssa ja kun olin vihdoin saanut vettä keitettyä, käperryin sohvalle hörppimään sitä ja lukemaan joitakin vanhoja aikakauslehtiä. Oli jokseenkin outoa, että olin yksin tallissa, mutta eipä siinä mitään! Ainakin saan keskenäni riehua niin paljon kuin sielu sietää.
|
|
Meiju
Peruskasvo
Posts: 30
|
Post by Meiju on Jan 4, 2014 21:36:05 GMT
Joulunaika sekä vuoden vaihtuminen oli, tuli ja meni ja mina siinä mukana sitten pyörin vaikka miten pyristellen! Tallillakin on tullut käytyä, mutta tietenkään siitähän nyt ei ole voinut muistaa kirjoittaa yhtään mitään… Tänään sitten vihdoin ajatuksella raahauduin tallille pyörimään, jopa hieman auttelemaan varsapihaton teossa, mutta otinpahan tuon Hertan mokoman myös liikutukseen samalla! Pöllölle kun oli päässyt hieman kertymään virtaa ekstempore joululoman johdosta. Pian oli tamma kuorittu toppaloimestaan, suitsiin aseteltu uusi hieno otsapanta (kiitos, Jenni!) sekä itselleni vedettyä päälle satulahuopaan sopiva toppaliivi, jonka jälkeen suuntasimme tamman kanssa maastoon. Kaksisteen näköjään tällä kertaa, sillä talli vaikutti melkeinpä autiolta kun siellä pyörin…
Pimeää, kylmää ja mutaista, mutta silti Hertan selässä oli erittäin rentouttavaa istua, mitä nyt tamma päättikin kaahottaa aina välillä. Ratsastustauko tosin oli tehnyt sen, että minä en turhaa stressiä siitä ottanut, vaan annoin tamman mennä. Pellollekin menimme karauttamaan muutamat oikein kunnon laukkapätkät, nuoren neidin painaessa tukkaputkella, korvat niskaa pitkin liimautuneena samalla kun minä hihkuin selässä. Yllättävän hyvin neiti nimittäin menikin ja talliin suunnatessa, olimme molemmat suhteellisen tyytyväisiä. Herttaa tosin taisi hieman ruveta ahdistamaan se, että oli käyttäytynyt niin nätisti kun talliin päästyä alkoikin sitten kaviota lentää, varsinkin siinä vaiheessa kun kintut piti mennä pesemään.
Sain tamman kuitenkin taltutettua ja todettuani kelin tarpeeksi lämpimäksi - ja fleece- ja toppatakkiyhdistelmän tarpeeksi paksuksi - heitin Hertan takaisin tarhaan kavereidensa kanssa ja siitäkös tamma otti ja lähti ja veteli sellaista pukkilaukkaa, että heikoimmat vain väistelivät! Itse katselin hetken tamman menoa ennen kuin suuntasin takaisin talliin, tarkoituksena pestä ja siistiä kaikki likaiset varusteet.
Siinä kahvihuoneessa varusteita puunatessani Jenni saapui seuraani ja juttelimme niitä näitä, minä tosin enimmäkseen erittäin innostuneena siitä, että Akka saapuisi aivan pian Kaihorantaan varsapihattoon, jahka se nyt pystyyn saataisiin! Siinähän on sitten minulla paljon enemmän tekemistä, kun on kaksi luonteikasta tapausta keskenään, kokeilemassa minun hermojani.. Muistinpahan antaa Jennille purkin lumimanteleita - manteleita, joiden päällä paaaaaksu kerros suklaata ja siinä päällä hieman tomusokeria - kun niitä olin hamstrannut itselleni vaikka kuinka paljon.
Juttelimme niitä näitä ja pian olinkin saanut Jennille nakitettua Hertan suitsien rasvaamisen. Näköjään minultakin puhelahjoja löytyy joskus!
|
|
Meiju
Peruskasvo
Posts: 30
|
Post by Meiju on Jan 29, 2014 20:35:00 GMT
( Ja tämähän tapahtuu 25.1. ) Hiljaiseloa ja ponin treenaamista, siitä on Meiju tammikuu ollut täysin tehty! Päätinpäs nimittäin Hertan kanssa repäistä ja aloittaa kilpailukauden heti, kun vain rahkeet riittää. Poni kun kuitenkin lasketaan nelivuotiaaksi tänä vuonna, joten kyllä sitä nyt pitää tamma työntää heti laukkoihin, kun sopivia laukkojakin löytyy! Hermokimppuhan minä olin kisapäivänä, kun kuitenkin ylemmässä luokassa startataan ja maiden-luokissa olisi sitten kaksi muuta poniani, jotka hieman yllätyksenä menin ostamaan. Niistä tosin huolehti tuo miespuolinen otus, Mikko, joten itse sain höösätä Ellan ja Hertan kanssa. Tammahan oli tulta ja tappuraa, kun oli eilisen joutunut seisomaan, joten siinähän saatiin tapella niin harjatessa ja valkoisia kohtia pestessä, unohtamatta tietenkin sitä niskasiilin ja korvien siistimistä. Loppupeleissä minä roikuin tamman nenässä, Jenni korvassa ja Ella leikkasi siilin ja korvakarvat. On siinäkin! Mukamas piskuinen poni ja silti suorastaan nauroi meille päin naamaa! Kyllä on tuo Jenni ansainnut pullakahvit, jahka näistä laukkakisoista selvitään. Ainakin se määrä tappelua, mitä Hertta pisti pystyyn tätä loimeen kääriessä oli niin monumentaalinen, että tamman olisi parempi juosta nätisti tai joutaisi leivän päälle.. Kun tamma ja sen kamppeet vihdoin saatiin rekkaan kyytiin, huokaisin helpotuksesta ja lähdin hakemaan vielä tarvittavat dokumentit, sekä eväät, ennen kuin hypättiin autoon ja suunnattiin kohti Nidavelliria.
Pääsimme paikalle hyvissä ajoin - jälleen kerran - ja purettuani Hertan, varustin hänet nopeasti ja lähetin kaksikon lämmittelemään. Tamma vaikutti enemmän kuin energiseltä ja pariin otteeseen joutui kuulemma Ella ottamaan hieman tiukemmin kiinnikin, ettei tamma ihan rynninyt päin seiniä. Itsehän lähdin jälleen kerran kahvia hakemaan itselleni, vilkaisten samalla toto-prosentin. Naurahdin, kun huomasin Hertan olevan aivan hännillä ja pistinpä ihan vain piruuttani tammani puolesta sen 20 euroa. Kyllä se toivottavasti sen takaisin juoksisi. Huomaamatta olin jo juonut kupilliseni ja kävinkin äkkiä hakemassa täydennystä. Tiesin Mikon olevan varikolla Ellaa auttamasa, joten sain itse jäädä katsomaan kahden nyffitammani lähdön. Eipä nuo kovin kummoisesti juosseet, 7. ja 8. olivat sijat ja molemmat ponit olivat kyllä niin vetämättömän näköisiä, ettei mitään rajaa. Toisaalta, en kyllä tammoilta ollut paljoa odottanutkaan. Parathan olivat vasta muutama päivä sitten tulleet Suomeen!
Mutta siinä vaiheessa kun laikkuponini saapui radalla ottamaan viimeiset lämmöt, en voinut kuin nousta seisomaan ja siirtyä katsomaan lähempää. Hertta oli aivan yhtä pörheänä kuin aina, näyttäen melkeinpä orilta siinä korskuessaan ja pärskiessään. Minä hermostuksissani melkein ruttasin kädessäni olevan pahvimukin, mutta hillitsin itseni ja keskityin katsomaan tamman suoritusta. Lähtölaukaus kuului ja minulta meinasi tippua silmät päästä kun tuo perkeleen poni juoksikin aivan suoraan ensimmäiselle paikalle! Ellankin ilme oli näkemisen arvoinen mutta pian tuo tyttö tokeni ja keskittyi taskurakettinsa ohjastamiseen. Itsehän meinasin melkein pyörtyä kun Hertta vain kasvatti kaulaa muihin luokkansa osallistujiin nähden ja voi elämä sitä kiljumisen määrää kun laikukas otus piti tuon asemansa!
Kahvikuppi lensi samalla kun minä heitin käteni ilmaan ja kiljaisin voitonriemuisena, melkein juosten voittajankehään lämpimästä hallista, halaten laikukasta tammaani ennen kuin keskityin ottamaan vastaan lahjat. En voinut kuin vain nauraa ja taputella tuota ylpeänä tepastelevaa tammuskaani, kun hän niin kovin hienosti meni ja juoksi! Melkein rupesin itkeä tihrustamaan kun patistin Ellan jäähdyttelemään tamman samalla kun minä menin antamaan tilitietoja kisatoimistoon. Tässähän on pakko kakku tilata, tai jotain vastaavaa, kun tamma juoksi niin hienosti! Kyllä kannatti taktikointi ja kaikki, sillä nyt minulla oli grade-tason poni ja voi että se tuntuu muuten hyvältä! Saapuessani takaisin - kermamunkki Ellalle mukana - löysin tytön ja tamman pesupaikalta tulevina. Halasin pientä tyttöä lujasti ja siinä hetken nauroimme ja kiljuimme, ennen kuin jätin hänet syömään munkkia ja itse pakkasin ihanan ponimukseni autoon. Kädethän siinä tärisi ja hieman tuntui, että jalat pettäisi alta, mutta ai että! Hertta on aivan loisto laukkaponi ja kyllä on tuo kopukka tienestinsä ansainnut!
Ai niin, se palkintorahan määrä? 4000 veuroa! Siis mieti! Sillähän saa jo vaikka mitä, varsinkin kun Suomessa on laukatkin! Istuessani rekkaan pistin Jennille viestin, että huomenna olisi sitten kahdenlaista kakkua tarjolla ja jos hän hereillä on niin mieluusi voisi kahvit keittää niin voin kiljua kunhan päästään takaisin talliin. Loppupäivähän on sitten hieman hämärä, mutta taidettiin saada poni kotiin ja alustavat tilanneraportit annettua Jennille.
Tässä vielä kuva meidän loistavasta voittajaponista:
|
|