Post by Jenni on Aug 29, 2013 13:21:51 GMT
3.9.2013 lähdetään koko porukalla tutkimaan yhdessä tuumin maastoja - tiistaipäivän tallista huolehtivat työntekijät, joten Jenni lähtee vetämään koko päivän kestävää reissua lainahevosen Valovirran kanssa. Aamulla kahdeksan aikoihin pakataan eväät ja kaikki tarpeellinen reppuihin ja koitetaan lähteä mahdollisimman pian - myös satulatta saa lähteä, mikäli sen kokee turvalliseksi, mutta kärryjen kanssa matkaan ei pystytä lähtemään, sillä myös pikkuiset polut ja rämeikössä kulkeminen kuuluu ohjelmaan. Retki loppuu iltamyöhällä illallisella Jennin talossa, jossa halukkaat saavat myös yöpyä.
Ohjelmassa ei ole paljoa muuta kuin koko päivän kestävää maastoilua lähimetsissä ja teillä ja vieraiden maastojen tutkiminen hevosten kanssa. Päivän aikana syödään eväitä aamupäivästä sekä illemmalla ja kuten aiemmin luvattu, Jenni leikkii kodin hengetärtä ja tekee - tai laittaa muut tekemään - ruokaa väsyneille matkaajille. Jos tämä reissu saa suosiota, myöhemmin lähdetään vielä muutamankin päivän kestävälle vaellukselle, jossa käydään läpi mahdollisimman paljon lisää hyviä maastoreittejä.
Ilmoita, mikäli tulet retkelle muodossa:
Nimi - Hevonen
Maksu tapahtuu vapaavalintaisella tavalla viimeistään 3.11., esim. tarinoimalla reissusta tai piirroksella pohjatarinan mukaisesti.
Osallistujat:
Jenni - Valovirta
April - Kassu Maksettu
Julia - Neela Maksettu
Jannica - Routa
Jasmin - Diana
Heti kun kello kilahti puoli kahdeksaan, alkoi tallin piha täyttyä unisista mutta innokkaista maastoilijoista. Toin tytöille lupaamani eväät; itse tehtyjä sampylöitö, joiden täytteenä toimi kinkku sekä juusto ja vesipullot joka naamaan - joskin monilla oli omatkin juomapullot mukana ja joillakuilla myös hedelmiä ja muuta naposteltavaa, reissu kuitenkin kestäisi koko päivän.
Kahdeksan aikaan pääsimme laittamaan kaikki hevosia kuntoon pihalla. Iloinen puheensorina ja jännittynyt aprikointi maastoista täytti valoisan tallin pihan. Satulat olimme hakeneet suitsien ja suojien kanssa jo pihalla, ettei niiden takia tarvitsisi ravata ympäriinsä, hevosia kuitenkin oli melko paljon pihassa ja jos joku säikähtäisi, katastrofi olisi varma.
Hyppäsimme kaikki selkään kentällä hevosten ollessa järjestyksessä. Kävelimme hetkisen kentällä ja suuntasimme sitten siistissä jonossa kohti maastoon vievää tietä. Kävelin sabinon tamman kanssa etunenässä ja heti takanani oli Routa. Roudan jälkeen jonossa köpötteli Kassu, sitten Diana ja vihoviimeisenä Neela. Muut hevoset olivatkin rauhallisia tapauksia maastossa, mutta Diana olisi ehkä ongelmallisin porukasta, joten tammaan pidettiin hyvä väli varmuuden vuoksi.
Höpöttelimme niitä näitä, kunnes tulimme ensimmäiseen pienempänä tienhaaraan. Tien lopussa häämötti vaalea kuusimetsä, joka näytti melko tiheäksi kasvaneelta, mutta selvä polku meni kohti metsikköä. Näytin kädelläni suunnan, johon kääntyisimme ja nelikko seurasikin nätisti perässä.
Kuusimetsässä rämpiminen oli alkuun täyttä tuskaa: Diana säikähti, kun oksa räpsähti edellä menevän Kassun takana ja nousi takasilleen, mutta tilanne rauhoittui onneksi hetkessä, kun tamma ei päässyt ryöstämään rämeikössä.
Ehdimme matkata lähes kaksi tuntia ennen kuin pääsimme lähtöpisteeseen - parin tunnin köpöttelyn jälkeen olimme joutuneet kyllä räpeltämään tiheän metsän keskellä ja olimme myös päässeet noukkimaan Julian maasta, kun Neela oli saanut oksan räpäsisyn lautasilleen ja siitäkö suokkineiti olikin riemastunut ja kaahottanut kauemmas loukkaantuneen näköisenä - että joku oksa kehtaisikin hyökätä kimppuun!
Emme palanneet tallille tienhaarasta, vaan lähdimme kohti selvästi aukinaisempaa polkua, joka ei kuitenkaan näyttänyt erityisen käytetyltä. Polku vei pienen, valoisan sekametsän läpi ja päättyi lopulta tallille vievän hiekkatien kupeessa olevalle kummulle. Kuuma aurinko porotti kaikkien niskaan, joten otimme pienen - onnistuneen - laukkapätkän tien suoralla ja annoimme hevosten revitellä hieman. Tallin tullessa näkyviin hidastimme käyntiin ja lähdimme jälleen kohti maastoja, tällä kertaa jopa tutulle reitille kohti lampea - eväät saisimme syödä siellä, sillä kaikkien vatsat huusivat monen tunnin ratsastuksen jäljiltä.
Laskeutuessamme satuloista lähestulkoon jokainen valitteli puutuneita jalkojaan, mutta kun pöperö iskettiin laavulle tarjolle, jo loppui marina ja kaikki alkoivat vedellä kaksin käsin ruokiaan - juomatkin olivat matkan aikana huvenneet mittavasti.
Muutamat oikaisivat lammen kautta hevostensa kanssa, mutta suurin osa lähti kiertämään lampea ja kohti ylämäkeä havumetsään. Putosin Valkun kanssa etunenästä ja Routa meni johtoon ylämäen ajaksi, jonka jälkeen palailimme oikeaan järjestykseen. Koko loppumatka olikin kumpuisessa havumetsässä kävelemistä, kunnes ilmestyimme täysin vieraaseen ympäristöön. Ympärillä oli peltoja pellon perään ja keskellä meni pieniä teitä, joita pitkin ohjasimme hevoset kävelemään. Yhden sun toisenkin hevonen alkoi väsyä, mutta lopulta tututkin maisemat pomppasivat silmille.
Kello näytti jo viittä ja aurinko alkoi painua porottamasta, kun pääsimme jatkamaan tutkimusretkeämme. Hevoset alkoivat saada hyvää tahtia ylläpidettyä ja etenimme rauhallisesti haaraisia pikkupolkuja hämertyvässä metsässä. Lähestulkoon koko loppuillan samoilimme erilaisissa metsiköissä. Sen suurempia haavereita ei onneksi onnistunut sattumaan, mitä nyt muutama hirveän pelottava lintu räpäsähti lentoon. Lopputulos oli kuitenkin se, että pääsimme puoli kymmenen aikaan illalla tallille kaikki nuutuneina ja väsyneinä. Koko nelikko seurasi minua talolle, jossa dototti katettu tupakeittiö. Pöydässä höyrysi Marun ja Oskarin loihtima makaroonilaatikko ja vieressä nyhjötti hieman surullisenkin näköisenä Veeran tekemä tiikerikakku, joka oli lössähtänyt hieman joka suunnasta. Kaikki kävivät pöytään hyvillä mielin ja pian syömisen jälkeen kaikki olivat innoissaan kartoittamassa hyviä maastoreittejä tulavaisuuden varalle, jotta ne avattaisiin paremmin eikä maastoilu olisi yhtä rämpimistä. Olimme törmänneet kertaalleen pohjaltaan ja muodoltaan erinomaiseen niittyyn, jonne aloimme innoissamme koko porukka suunnitella vauhdikasta maastorataa.
Ohjelmassa ei ole paljoa muuta kuin koko päivän kestävää maastoilua lähimetsissä ja teillä ja vieraiden maastojen tutkiminen hevosten kanssa. Päivän aikana syödään eväitä aamupäivästä sekä illemmalla ja kuten aiemmin luvattu, Jenni leikkii kodin hengetärtä ja tekee - tai laittaa muut tekemään - ruokaa väsyneille matkaajille. Jos tämä reissu saa suosiota, myöhemmin lähdetään vielä muutamankin päivän kestävälle vaellukselle, jossa käydään läpi mahdollisimman paljon lisää hyviä maastoreittejä.
Ilmoita, mikäli tulet retkelle muodossa:
Nimi - Hevonen
Maksu tapahtuu vapaavalintaisella tavalla viimeistään 3.11., esim. tarinoimalla reissusta tai piirroksella pohjatarinan mukaisesti.
Osallistujat:
Jenni - Valovirta
April - Kassu Maksettu
Julia - Neela Maksettu
Jannica - Routa
Jasmin - Diana
Heti kun kello kilahti puoli kahdeksaan, alkoi tallin piha täyttyä unisista mutta innokkaista maastoilijoista. Toin tytöille lupaamani eväät; itse tehtyjä sampylöitö, joiden täytteenä toimi kinkku sekä juusto ja vesipullot joka naamaan - joskin monilla oli omatkin juomapullot mukana ja joillakuilla myös hedelmiä ja muuta naposteltavaa, reissu kuitenkin kestäisi koko päivän.
Kahdeksan aikaan pääsimme laittamaan kaikki hevosia kuntoon pihalla. Iloinen puheensorina ja jännittynyt aprikointi maastoista täytti valoisan tallin pihan. Satulat olimme hakeneet suitsien ja suojien kanssa jo pihalla, ettei niiden takia tarvitsisi ravata ympäriinsä, hevosia kuitenkin oli melko paljon pihassa ja jos joku säikähtäisi, katastrofi olisi varma.
Hyppäsimme kaikki selkään kentällä hevosten ollessa järjestyksessä. Kävelimme hetkisen kentällä ja suuntasimme sitten siistissä jonossa kohti maastoon vievää tietä. Kävelin sabinon tamman kanssa etunenässä ja heti takanani oli Routa. Roudan jälkeen jonossa köpötteli Kassu, sitten Diana ja vihoviimeisenä Neela. Muut hevoset olivatkin rauhallisia tapauksia maastossa, mutta Diana olisi ehkä ongelmallisin porukasta, joten tammaan pidettiin hyvä väli varmuuden vuoksi.
Höpöttelimme niitä näitä, kunnes tulimme ensimmäiseen pienempänä tienhaaraan. Tien lopussa häämötti vaalea kuusimetsä, joka näytti melko tiheäksi kasvaneelta, mutta selvä polku meni kohti metsikköä. Näytin kädelläni suunnan, johon kääntyisimme ja nelikko seurasikin nätisti perässä.
Kuusimetsässä rämpiminen oli alkuun täyttä tuskaa: Diana säikähti, kun oksa räpsähti edellä menevän Kassun takana ja nousi takasilleen, mutta tilanne rauhoittui onneksi hetkessä, kun tamma ei päässyt ryöstämään rämeikössä.
Ehdimme matkata lähes kaksi tuntia ennen kuin pääsimme lähtöpisteeseen - parin tunnin köpöttelyn jälkeen olimme joutuneet kyllä räpeltämään tiheän metsän keskellä ja olimme myös päässeet noukkimaan Julian maasta, kun Neela oli saanut oksan räpäsisyn lautasilleen ja siitäkö suokkineiti olikin riemastunut ja kaahottanut kauemmas loukkaantuneen näköisenä - että joku oksa kehtaisikin hyökätä kimppuun!
Emme palanneet tallille tienhaarasta, vaan lähdimme kohti selvästi aukinaisempaa polkua, joka ei kuitenkaan näyttänyt erityisen käytetyltä. Polku vei pienen, valoisan sekametsän läpi ja päättyi lopulta tallille vievän hiekkatien kupeessa olevalle kummulle. Kuuma aurinko porotti kaikkien niskaan, joten otimme pienen - onnistuneen - laukkapätkän tien suoralla ja annoimme hevosten revitellä hieman. Tallin tullessa näkyviin hidastimme käyntiin ja lähdimme jälleen kohti maastoja, tällä kertaa jopa tutulle reitille kohti lampea - eväät saisimme syödä siellä, sillä kaikkien vatsat huusivat monen tunnin ratsastuksen jäljiltä.
Laskeutuessamme satuloista lähestulkoon jokainen valitteli puutuneita jalkojaan, mutta kun pöperö iskettiin laavulle tarjolle, jo loppui marina ja kaikki alkoivat vedellä kaksin käsin ruokiaan - juomatkin olivat matkan aikana huvenneet mittavasti.
Muutamat oikaisivat lammen kautta hevostensa kanssa, mutta suurin osa lähti kiertämään lampea ja kohti ylämäkeä havumetsään. Putosin Valkun kanssa etunenästä ja Routa meni johtoon ylämäen ajaksi, jonka jälkeen palailimme oikeaan järjestykseen. Koko loppumatka olikin kumpuisessa havumetsässä kävelemistä, kunnes ilmestyimme täysin vieraaseen ympäristöön. Ympärillä oli peltoja pellon perään ja keskellä meni pieniä teitä, joita pitkin ohjasimme hevoset kävelemään. Yhden sun toisenkin hevonen alkoi väsyä, mutta lopulta tututkin maisemat pomppasivat silmille.
Kello näytti jo viittä ja aurinko alkoi painua porottamasta, kun pääsimme jatkamaan tutkimusretkeämme. Hevoset alkoivat saada hyvää tahtia ylläpidettyä ja etenimme rauhallisesti haaraisia pikkupolkuja hämertyvässä metsässä. Lähestulkoon koko loppuillan samoilimme erilaisissa metsiköissä. Sen suurempia haavereita ei onneksi onnistunut sattumaan, mitä nyt muutama hirveän pelottava lintu räpäsähti lentoon. Lopputulos oli kuitenkin se, että pääsimme puoli kymmenen aikaan illalla tallille kaikki nuutuneina ja väsyneinä. Koko nelikko seurasi minua talolle, jossa dototti katettu tupakeittiö. Pöydässä höyrysi Marun ja Oskarin loihtima makaroonilaatikko ja vieressä nyhjötti hieman surullisenkin näköisenä Veeran tekemä tiikerikakku, joka oli lössähtänyt hieman joka suunnasta. Kaikki kävivät pöytään hyvillä mielin ja pian syömisen jälkeen kaikki olivat innoissaan kartoittamassa hyviä maastoreittejä tulavaisuuden varalle, jotta ne avattaisiin paremmin eikä maastoilu olisi yhtä rämpimistä. Olimme törmänneet kertaalleen pohjaltaan ja muodoltaan erinomaiseen niittyyn, jonne aloimme innoissamme koko porukka suunnitella vauhdikasta maastorataa.