– Jessus Mila että sä haiset ihan vanhalle puliukolle, Petra kuiskasi kun istahdin hänen viereensä keilahallin penkille.
– En kai? murahdin ja haistelin vaatteitani. Kyllä minä ne olin vaihtanut ja suihkussakin käynyt, mutta ilmeisesti eilen nautitut alkoholit olivat edelleen elimistössäni ja puskivat hien kautta pinnalle.
– Menikö eilen myöhään? Julia kysyi Petran toiselta puolelta. Eilen oli ollut Vaahterapolun pikkujoulut ja meno oli kyllä ollut sen mukaista...
– Meni… haukottelin makeasti ja kävin välillä viskaamassa raskasta palloa keilojen suuntaan.
– Oliko kivaa? Julia uteli.
Kohautin hartioitani. Oli ja ei. Jostain olimme taas Joonaksen kanssa saatu hirveä riita aikaiseksi ennen nukkumaanmenoa enkä pahemmin ollut koko ukolle tänä päivänä jutellut, ellei haistatteluja puolin jos toisin lasketa. Pikkuhiljaa jo alkoi riittää koko jätkä. Suksikoot suolle! Heti kun mulla vaan oli pokkaa se sille sanoa. Eli ei ikinä.
Kun tallin keilamestari (Veera) oli kruunattu, lähdettiin Jennin luo. Matkalla haettiin pizzaa ja olin hyökätä jo autossa tuoksuvan roskaruoan kimppuun.
– Tiedättekös mitkä kolme kovaa p:tä pelastaa krapulan? innostuin höpöttämään.
– Pizza, pask… siinä vaiheessa Jenni mulkaisi minua taustapeilin kautta vihaisesti. – Anteeksi, kakka ja yks härski juttu!
Inna purskahti nauruun vieressäni ja komensi minua olemaan kunnolla.
– Kyllä äiti.
Päästiin Kaihorantaan ja ryntäsimme sisälle mussuttamaan pizzojamme.
Nuorimmaiset pelasivat ties mitä pelejä ja minä löhösin sohvalla parantelemassa oloani heti sen jälkeen kun olimme Oskarin kanssa raavaita "miehiä" leikkineet eli raahanneet huonekaluja paikasta a paikkaan b, jotta juhlijoilla varmasti oli tilaa leikkiä. Oskari rojahti istumaan sohvalle ja livautti minulle taskumattinsa muiden huomaamatta.
– Näytät siltä, että tarvisit vähä helpotusta krapulaas, jätkä hymyili.
Otin huikan taskarista ja irvistin ällöttävän viskin maun vallatessa suuni.
– Hyi! Miten sä voit juoda tota litkua, yskin ja säntäsin hakemaan itselleni lasin limukkaa. Yök!
Kello 22 alaikäiset olivat jo lähteneet koteihinsa ja me ”aikuiset” jäimme istumaan iltaa.
– Kaljaa pöytään, Veera kihersi ja kantoi kaljakorin jostain piilosta. Kävin juomien kimppuun kuin sika limppuun. Ei-kaljaihmisille oli tarjolla myös siideriä sekä viiniä – sekä Oskarin viskiä. Tosin Oskarin viski oli vissiin loppunut jo ennen kuin alaikäiset häipyivät paikalta, niin ahkerasti mies oli tiirikoimassa viinakaappia auki.
- Pitäiskö näyttää Team Dean & Channing-mallia tolle? Inna kikatti vieressäni kun katselimme Oskarin touhuja. Emme kuitenkaan päässeet tällä kertaa näyttämään miten lukot murretaan, kun Jenni tuli avainten kanssa paikalle.
Hauskaa oli ja saunakin lämpeni nopeasti.
– Enkö mä voi tulla teidän kaa saunaan? Oskari vinoili, kun naiset kaivoivat kylpyvehkeitään laukuistaan.
– Et, oli Marun topakka vastaus.
– Hmph. Miksi? Tylsää käydä yksin, Oskari vinkui. – Pyyhkeet päälle, en mä kurki.
Naureskelimme Oskarin innolle tunkea meidän kanssa saunaan. Ei mua olis yhtään haitannut vaikka mies olisi tullutkin. Eiköhän meistä jokainen ollut jo nähnyt vastakkaisen sukupuolen ilkosillaan? Ja jos ei ollut, niin eikö tuo olis jo aikakin.
Maru kuitenkin pysyi kannassaan, joten Oskari jäi ulkopuolelle.
– Ketkä lähtee baariin? Veera huhuili, kun kello läheni puolta yötä. Olin jo hyvässä humalassa (taas) ja tottahan toki minunkin piti päästä käymään kuppilassa vaikka eilenkin olin siellä käynyt.
Koko konkkaronkka sulloutui tilataksiin ja meluava sakki heitettiin kylälle.
Baarissa oli paljon porukkaa ja alakomahooli virtasi.
Muistikin alkoi pätkiä tässä vaiheessa iltaa. Muistan tanssineeni Oskarin kanssa melkein koko illan ja hauskaa tuntui olevan.
– Meillä jatkot! Jenni kihersi, kun valomerkki tuli. – Mila, tuu säkin!
– Joo, tuu sinäkin, Oskari maanitteli.
Suostuin kaksikon pyyntöön. Olin nakittanut sunnuntain tallihommat Markukselle ja Stinalle, joten niistä ei tarvitsisi murehtia. Ja mitäpä minä kotonakaan… Siellä oli vain kiukkuinen Joonas.
”Meen Kaihorantaan yöks. Nähdään huomenna!” tekstasin Joonakselle. Vastausta ei kuulunut, joten eikös se niin mene että hiljaisuus on myöntymisen merkki? Takaisin Kaihorantaan siis!
Jennin luona jatkoimme juopottelua vielä hetken ennen kuin porukka alkoi sammumaan yksi kerrallaan. Viimeisin muistikuvani oli, että joku talutti minut sänkyyn ja kikatin, ettei minua vielä väsyttänyt yhtään vaan virtaa riittäisi vaikka ja mihin…
Niinpä niin… Ehkä olisi pitäny väsyttää...
Hitto.