Kassun hoitopäiväkirja

[Jenni]

Rento ja nöyrä nuoriherra

Kazimir Ion "Kassu"
vrh-o
omistaa April
Hoitajan ottamisesta ei tietoa
Päätalli, karsina 7
Tarha 6

[April]

Muutto

"Hei veitsä jo sen enkkuloimen? Kun otin sen toppiksen, mut sit en huomannu ottaa sitä toist....", selitin apulaiselleni, joka auttoi minua pakkaamaan itseni, Kasmirin ja kaikki tavarat autoon ja matkalle. "Juu otin sen ja luulen, että nyt on kyllä kaikki tavarat mukana, että enää vaan se oripoika tänne.", hän sanoi hymyillen ja nyökkäsin siihen jämäkästi. "Juu hyvä. Haen Kassun.", tokaisin ja jatkoin vielä, kun käännähdin ympäri. "Ja hei kiitos! En olis ikinä muistanu kaikkee, jos et ois ollu apun". Sain takaisin hymyn ja apulaiseni meni avaamaan traikun siltaa.

Pidin riimunvarren päästä ja houkuttelin hevosta traikkuun. Musta ori oli kääntänyt korvansa eri suuntiin ja kuunteli toisella minua ja toisella apulaistani, joka oli orin takana, vähänkuin takaesteenä. Tosin en kyllä usko, että hänestä olisi paljon estettä, kun iso melkein 170 säkäinen ori päättäisi lähteä peruuttamaan, mutta kuitenkin... Katsoin hevostani ja näin, kuinka se mietiskeli tilannetta. "Tule nyt Kasimir kulta... Tule, tule, tule pikku kultapoika...", lässytin hevoselleni, joka käänsi korvansa minuun - ja sekunnin uskoin, että myös huomionsa - ja kokeilin nykäistä narusta. Ja Volá! Sehän toimi! Kassu asteli traikkuun muutaman askeleen verran ja sehän oli sisällä sitten. "Jes!", hihkaisin ja silitin hevoseni kaulaa ja rapsutin harjamartoa, "Hieno kulta", sanoin ja sidoin sen kiinni höllästi. Ori rupesi syömään heiniä ja rentoutui vähitellen, ei se ollut kovin hermona ollutkaan, jähän jännitynyt vain. Apulaiseni kanssa laitoimme sillan kiinni ja etsiskelin autoni avaimet lähtöä varten. "Nonni, eikun hyvää matkaa vaan sitten.", kuulin toivotettavan ja huomasin, että apulaiseni oli jo lähdössä. "Juu kiitos, eiköhän tää matka mee ihan hyvin.", tokaisin ja sanoin heipat. Tyttö lähti kävelemään takaisin tallin suuntaan, navakan tuuleen napatessa monen monta keltaista lehteä tallipihan koivusta, jotka kieppuivat tuulessa ja putosivat maahan. Syksy teki jo tuloaan, vaikka vastahan tuntui tulleen kesä.

Pääsimme siis perille Kassun kanssa lopulta. Oli pitänyt pysähtyä kerran tankkaamaan, sillä olin unohtanut tehdä sen ennen matkaa. Hajamielinen ja lyhytmuistinen, kun olin niin ei kai mikään ihme. Kuitenkin matkalla oli ollut, ihan tuurilla, yksi vanhempi bensa-asema, jossa oli iso piha ja tilaa kääntää ja mennä tankille traikun kanssa. Se meni hyvin ja Kasimirinikin oli ihan hiljaa ja nätisti sen aikaa, kun auto oli pysähdyksissä. Sain tosin muutaman ihmettelevän katseen traikkuyhdistelmäni kanssa, mutta en jaksanut välittää, vaan hymyilin vaan leveästi.

Tallipihalla meitä vastassa oli Kaihorannan omistaja Jenni Lukkari, tai niin nainen oli itsensä puhelimessa esitellyt. Nainen oli ystävällisesti, ja aavistuksen innostuneestikin, soittanut matkallamme, että milloin saapuisin ja kysellyt järjestelyistä Kasimirin suhteen. Hän kertoi mitä kaikkea oli jo tehty ja se kuulosti hyvältä, en pyytänyt mitään lisättävää. Blondi nainen oli ystävällinen nytkin ja hymyillen hän tarjoutui auttamaan tavaroiden kanssa. Yllättyneesti kiitin avuntarjouksesta ja otin sen vastaan. Pidin tästä naisesta heti ja sain hänestä mainion ensivaikutelman.

"Rantautumisemme" (vaikka se nyt onkin huono termi, mutta menköön) Kaihorantaan jatkuin, kun talutin mustan hevoseni punaisissa kuljetuskamoissaan ulos traikusta. Kassua ei ole paljoa kuljeteltu ja ori oli aika hämillään. Olihan tämä sen ensimmäinen muuttokin. Ori pysähtyi melko äkisti heti sillan jälkeen ja pää korkealla, jännittyneenä sen sieraimet suurenivat ja pienenivät, kuten orin hengityskin. Aloin jutella mustalle hevoselleni rauhoittavasti ja pyysin sitä liikeelle. Se ei saisi jumittua tuohon pelokkaaseen tilaansa. Kassu lähtikin seuraamaan minua ja pikku hiljaa sen olotila rentoutui ja pää laskeutui minun tasolleni korkeuksista. Tätä ennen se tosin ehti jo hirnua vaikka ja kuinka ja hypähdellä sinne ja tänne.

Mutta nyt orin fiilis oli selvästi parempi ja rapsutin sen otsaa samalla kun kävelin. Uuden tulokkaan älämölö oli saanut paikalle Jennin lisäksi jonkun muunkin. Nuoren tytön, erittäin kauniin nuoren tytön, joka katsoi tarkasti Kasimiria ja hymyili minulle huomatessani katseeni. Tyttö oli selvästi rohkea ja hän lähti kävellen meitä kohti. "Moi! Mä olen Maru. Sulla on upee hevonen. Mikä sen nimi on?", tyttö sanoi ja pysähdyin Kassun kanssa. Tyttö halusi tervehtiä Kassua ja ojensi tumman kätensä lähemmäs oria. "Moi vaan, tää on Kassu tai Kasimir, kummin vaan. Se on Venäjänratsuhevonen rodultaan.", vastasin ja katsoin, kun Kasimir tervehti Marua ystävällisesti ja nuuhki tämän kättä. Maru silitti rohkeasti oria ja Kassu ei tehnyt elettäkään. Hyvä, sillä oli oikea asenne uusia tuttavuuksia kohtaan. Tajusin, että en ollut esitellyt itseäni. "Ja niin olen April itse.", tokaisin vielä ja kuulin Jennin astelevan luoksemme. "Viedäänkö Kasimir sisälle ja puretaan tavarat yhdessä, jos käy?", blondi ehdotti ja kaikki otimme tarjouksen vastaan.

Kassu tutkiskeli aika tarkasti uuden karsinansa ja nuuhki varmaankin tammojen hajuja kiinnostuneena. Olimme kolmisin saanut tavarat nopeasti purettua ja paikoilleen. Maru oli kysynyt haluaisinko kahvia, jos hän keittää taukohuoneessa ja olin kiittänyt suuresti. Pitihän minun vielä kuitenkin ajaa traikku takaisin ja autolla kotiin. Vedin Kasimirin karsinan oven kiinni ja kuuntelin, että liukuovi napsahti lukkoon. Tein pienen kävelyn tallissa ja katselin paikkoja. Päätalli oli mukava ja viihtyisä, eikä kaikki ollut ihan tarkalleen paikoillaan, josta tuli asuttu tunnelma. Asukkaina olikin päätallissa vain tammoja, josta olin kyllä kuullut puhelimessakin, kun olin tallipaikkaa tiedustellut, mutta nyt näin asian itse nimikylteistä karsinoissa. Käväisin pikaisesti myös pientallissa, jossa minua katseli kiinnostuneena keskimmäisestä karsinasta voikon hevosen pää. Hevonen söi hieniään onnellisen oloisena, enkä viitsinyt häiritä sen ruokailua ja poistuin, sulkien painavan puisen oven perässäni.

Kun istuimme pienessä, kerrassaan söpössä, taukohuoneessa kahvilla juttelimme hyvin käytännönläheisesti kaikenlaista. "Oritarhoissa on sitten sähköt, että ne pitää aina kattoo päälle ja pois, kun vie ja hakee hevosia", Jenni kertoi. "Maastoreiteistä yksi menee peltojen läpi ja on epätasaista maastoa, sinne ei hienon kouluhevosen kanssa kannatta lähteä.", osasi kertoa lyhyt blondi tyttö, joka liittyi seuraamme. Kuulemma kahvi tuoksui kilometrien päähän ja hän tuli ottamaan kupillisen. Tyttö vaikutti eloisalta ja aavistuksen draamakuningatar tyypiltä. Hänet huomattiin esitellä nimeltäkin jossain vaiheessa Veeraksi. Kahvini oli kirkkaan oranssissa kahvikupissa, joka sointui kuin nakutettu taukotuvan vanhaan sistukseen, jota sohva ja pikkuisen keittiönkaapin ovet muunmuassa edustivat. Hörppäsin pohjat kahvistani. "Hei kiitoksia kahveista ja seurasta ja avusta ja niin no ihan kaikesta.", sanoin ja nousin viedäkseni kahvikupin tiskitasolle. "Eipä mitään. Kiva, jos Kassu kotiutuu tänne ja saadaan uus persoona talliporukkaan.", Jenni vastasi omaan aidosti ystävälliseen tapaansa. Veera oli upputunut kännykkänsä syövereihin ja ei huomannut sanoa mitään. Maru sanoi moikat myös ja sanoi, että varmistaisi illalla, että Kassulla olisi kaikki hyvin, kun hän tekisi iltatallin tänään. Kiitin ja heippojen jälkeen lähdin.

Kävin rapsuttamassa vielä pikaisesti mustan Kasimirini otsaa ja silittämässä orin pitkää kaulaa, jossa musta hyvinvoiva karva kiilsi. "Toivottavasti tykkäät uudesta kodistas kulta. Se on kuitenkin mulle tärkeintä, että sä oot onnellinen.", sanoin hevoselleni hiljaa ja hymyillen sanoin sille moikat, suljin karsinan oven ja lähdin ulos tallista. Ulko-ovi oli paivana niinkuin pikkutallinkin ovi ja ulkona oli jo pimeää ja tuuli tarttui hiuksiini lennättäen ne silmilleni. Pyyhkäisin villit suortuvat korvan taa ja kävelin traikulle. Katsoin, että traikun silta oli kiinni, hyppäsin autoon ja käänsin auton nokan kohti pois vievää tietä. Tietä, joka toisi minut vielä monen monta kertaa myös takaisin.

~ April & Kassu 1HM

Voi vitsi mä tykkään sun kirjotustyylistä, ihanan tunnelmallinen ja kuvaileva! Hieno saapuminen tallille ja eipä Kassu näytä sen enempiä vierastavan ketään, kun noin helposti Marunkin päästi rapsuttelemaan. Otit tosi kivasti esiin työntekijät ja tallin, kyllä huomaa, että sivuihin on tutustuttu! Tervetuloa vielä kerran

[April]

Mietiskelyjä Kassusta

Vedän pitkällä vedolla mustasta karvasta pölyä ja karvoja irti. Punaisella harjalla, kaikki harjat oli punaisia. Oikeastaan Kassun värimaailma oli kaikkien varusteiden suhteen punainen. En edes erityisemmin pitänyt punaisesta, mutta minusta mustalle orille ne istuivat kuin nenä päähän. Tai tässä tapauksessa turpa päähän. Orit kantoivat itsensä niin hyvin, ne olivat voimakkaita ja näyttäviä ihan vain olemalla omia itsejään. Katsoin mustan hevosen päätä, joka tarkkaili käytävää. Kuitenkin, kun naksautin Kassun huomio kiinnittyi heti minuun ja se käänsi jopa päänsä ja katsoi minua ilmeellä: "Niin mitä asiaa?". Hymyilin orille ja rapsutin kunnolla sen kaulaa. En ollut koskaan ajatellut, että orin omistaminen olisi edes erilaista, mutta kyllä se oli. Ja kaikista suurinta oli sen kunnioitus. Kuinka se luotti minuun ja hyväksyi minut johtajana. Tällä kokemuksella voisin sanoa, että orin kunnioitus ja ystävyys sen kanssa on jotain mitä en vaihtaisi mihinkään, vaikka muistan kyllä kuinka nuoren varsan kanssa pitää paiskia töitä ja näyttää oma asemansa hevoselle. Mitään en ole ilmaiseksi saanut.

Selkään nousemisen jälkeen kouluttamisessa oli mennyt tosi hyvin ja muutenkin olin löytänyt mielestäni selkeästi saman sävelen nuoren hevosen kanssa. Aluksi "ratsastaminen" olikin aina vain noin 5-10 minuuttia, jonka aikaa Kassun mielenkiinto pysyi ja se jaksoi keskittyä. Aika piteni piku hiljaa, mutta ensin harjoittelimme lähinnä pysähtymistä, seisomista, kääntymistä kumpaankin suuntaan ja liikeelle lähtöä. Hyvin helppoja asioita, mutta sain huomata, että sen suhteen mitä itse tein selässä sain olla hyvin hyvin tarkka. Kassu toimi vähällä paineella ja oli herkkä. Siihen verrattuna mitä tavalliset vanhat ratsut ovat ori tuntui ihmeelliseltä.

Olin työskennellyt aluksi aika paljon Kassun kanssa maasta käsin ja tehnyt talutusharjoituksia. Halusin luoda hyvän pohjan ja luottamuksen, sille, kun lähdettäisiin nousemaan selkään. Lainaus vanhan päiviksen merkinnästä:

"Moikka April!", kuulin Katrinin huudahtavan takaani. Käännyin katsomaan ja huomasin, että myös Kassun musta pää käännähti ja korvat hörössä se katseli tulijaa. Hymyilin sen uteliaisuudelle.
"Miten teillä on menny Kassun kanssa", Katrin kysyi, kun oli kohdallani. Hän antoi Kassun haistella kättään, kun oripoika niin innokkaasti työnsi päätään naista kohti.
"Hyvinhän meillä. Oon yrittäny tehä sen kaa kaikkee mahollista mitä vaan on ikinä tullu mielee.", sanoin hymähtäen ja nypin samalla mustia karvoja suasta.
"Miten niin kaikkee? Oot lähteny sen kaa kaupungille ja sillee?", Katrin sanoi nauraen ja hymyilin hänelle.
"No ei nyt sentään. Oon saanu sen kaa hyvän yhteyden pyöröaitauksessa ja poika selkeesti luottaa muhun niin oon halunnu kokeilla sen luottamusta. Ollaan käyty maastossa ja nähty vaiks mitä. Oon vieny sen autojen luo. Ja et ikinä arvaa minne se käveli yks päivä mun perässä ilman naruu ihan nätisti." Katrin jäi odottamaan vastaustani ja jatkoin:
"Traikkuun! Laskin vaa huviksee sen rampin auki ja kävelin sisälle. Jätin siis Kassun siihe vieree naru maas. Se seisoo sillee paikoillaan. En uskonu et se seurais, mut sit se vaan käveli mun peräs sinne. Voi että miten ihana ihana pieni poika!", ylistin Kassua ja rapsutin sen harjamartoa rystysilläni.


Nyt kuitenkin siis olimme jo edistyneet ja olin tyytyväinen Kassuun, sillä ori omisti mahtavan työmoraalin ja yritti aina parhaansa. Se oli tarkka avuista ja herkkä suustaan, mutta mahtavan yritteliäs. Ja ei se huonolta kuulemma näyttänyt ratsastaja selässään, mitä olin tarkkailevien silmien kuullut sanovan. Meillä sujui kaikki askellajit ja niiden lisäilyt ja tempon muuntelut. Laukanvaihtoa oli harjoiteltu menemään kiemurauralla samaa laukkaa koko matka, mutta Kassu vaihtoi helposti laukan "oikeaksi" ihan itsekseen. Ristilaukkakin nousi helposti, jos apujen kanssa ei ollut super tarkka. Väistämistä oli maasta käsin harjoiteltu jo ja pohkeenväistön ori oppi suht helposti. Kassu reagoi herkästi ratsastajan painoapuihin, joten hyvän istunnan oppineena olin tyytyväinen, kun sain hevosen väistämään oikein kauniisti kumpaankin suuntaan.

Olimme siis HelppoB tasoisia tällä hetkellä, sillä Kassua oli vaikea saada vielä koottua tarpeeksi lisättyihin raveihin ja laukkoihin ja hevosen takajalkojen pitäisi tehdä töitä aavistuksen enemmän. Lisäksi ori oli aika herkkä vaistoamaan ihmisen mielialaa ja jos vähänkin hermostuu selässä ja jännittää itseään ei hommasta meinaa tulla enää mitään. Musta pää nousee korkeuksiin ja Kassu alkaa haraamaan kaikkia apuja vastaan. Tässä vaiheessa suuttuminen ei auta asiaa, sillä sekin on valitettavasti nähty, että ratsastaja on suuttunut ja hevoen on hämmentynyt vain lisää ja loppujen lopuksi hyppinyt pystyyn ja pukitellut kerta toisensa jälkeen paetakseen painetta ja tilannetta.

Esteillä oltiin edettykkin aika harppauksin. Liikaahan ei voi hypätä, sillä en halunnut pilata hevosen jalkoja liialla rasituksella. Oltiin hypätty ensin ihan yksittäisiä, sitten muutamaa sarjaa. Kouluratsastuspohjan piti todellakin olla kunnossa näillä kohdin, sillä huomasin, että assussa oli paljon ratsastettavaa ja se luotti minun valintoihini tempon ja askeleiden suhteen. Rataesteillä tulee välillä kieltoja, sillä ori on vielä suht "raaka" esteratsu. Kuitenkin kyllä mustasta oristani löytyy hyppykykyä ja ponnistusvoimaa.

Tämmöne tylsä tuli kirjoteltuu, lähinnä siks et halusin vaan selventää missä Kassun koulutustaso menee : D

2HM

Todella tunnelmallinen tarina ja jotenkin tuli kovin kaihoisa olo... Mutta hienosti olette edenneet omalla tahdillanne Kassun kanssa ja toivottavasti sama jatkuu!