Post by mila on Jan 6, 2014 14:06:43 GMT
06.01.2014
Parkkeerasin autonromuni parkkipaikalle ja komensin Oskarin nopeasti ulos autosta. Mies oli jotenkin kummasti taas eksynyt Vaahterapolkuun yöksi vaikka olin edellisenä iltana vannonut Innalle sekä Petralle, ettei kyseistä kakslahkeista tulla enää meillä näkemään. Ainakaan kovin usein... Hups.
Oskari luikahti ulos ovesta ja odotin, että mies olisi kadonnut tallin syövereihin ennen kuin uskalsin itse nousta autosta ulos. Meidän pieni "salasuhde" ei oikein ollut mikään salainen enää, mutta silti arastelin näyttäytyä miehen seurassa. Voin kuvitella miten juorut liikkuivat siitä, kuinka kevyt kenkäinen ja pettäjä minä olinkaan. Mutta siinäpä puhukoot jos ei omaa elämää ollut.
Lukitsin auton ovet vanhasta tottumuksesta. Tuskin täällä mitään pitkäkyntisiä liikkui, joka vanhan rupsukkani pöllisi. Olisin lähinnä onnellinen jos joku sen veisi. Pääsispähän siitäkin...
Lampsin pikkutalliin, jossa Jenni touhusi.
- Teeerve Mila, Jenni hymyili oikein leveästi.
- Terve terve, tervehdin takaisin. Oripoikien karsinat oli siivottu, joten siitä minun ei tarvinnut huolehtia.
- Tulikos Oskari sinun kyydillä, Jenni jatkoi jutusteluaan ja iski silmää.
Lehahdin varmaan tulipunaiseksi ja mutisin myöntävän vastauksen.
- Niin minä vähän ajattelinkin, Jenni kikatti kuin pikkutyttö konsanaan.
En sanonut siihen mitään vaan ilmoitin lähteväni hakemaan Retkun sisälle. Lampsin tarhalle, jossa oripoikani syöpöttelivät heiniään.
Murhe pinkaisi minut nähdessään tarhan toiseen päätyyn, kun taas Retku jäi möllöttämään paikoilleen.
- En minä Murhe sinua oo hakemassa, älä huoli, huikkasin isolle suokille joka tuijotti minua tarhan päädystä sen näköisenä, että yksikin askel lähemmäks niin minä lähen karkuun.
Retkun nappasin riimunnaruun kiinni ja talutin orin ulos tarhasta.
Murhe kipitti tarhan portille heti, kun olin saanut sen suljettua ja jäi huutelemaan peräämme. "Älkää jättäkö mua yksin!"
Talutin Retkun talliin ja kiinnitin sen käytävälle kiinni.
Sekin oli jo iso puolitoistavuotias oripoika... Ja 17.päivä se täyttäisi jo 2vuotta. Niin se aika vain etenee nopeasti. Tuntui muutenkin, että olisimme vasta juhlineet vuosituhannen vaihtumista...
Nappasin kumisuan harjapakista ja rupesin puunaamaan Retkua puhtaaksi.
Jo alusta asti Retku oli sitä mieltä, ettei jaksaisi olla huomion keskipisteenä ja tepasteli turhautuneena paikoillaan.
- Lopeta, komensin tiukasti, kun orivarsa yritti runtata minut seinään. - Noin EI saa tehdä.
Kun Retku oli harjattu, nappasin Murheen suitset ja testailin niitä Retkun päähän. Remmejä toki piti kiristää jonkin verran, sillä Murheella oli huomattavasti isompi pää kuin Retkulla.
"Murheesta tulee mieleen ihan Muumien mörkö ton pään takia!" oli Veera joskus tuumannut. Mörkö-Murhe!
Retku haisteli suitsia hämmentyneenä, mutta ei saanu raivaria, kun rupesin niitä sen päähän laittamaan.
Kuolaimia piti tietenkin maiskutella niin että koko talli kaikui siitä mässytyksestä.
- Hieeeno poika, kehuin Retkua. - Käydäänpä tossa pihalla pikkulenkki.
Talutin Retkun ulos tallista ohjista kiinni pitäen. Tottuneesti Retku tulla kipsutti perässä ja hirnui tervehdyksensä Laralle, joka oli juuri lähdössä Oskarin kanssa lenkille.
- Sehän näyttää isolta pojalta jo, Oskari huikkasi minut nähdessään.
- Pitäähän sitä mamman mussukan näyttää, hymyilin.
- Ai, enkö minä oo se sinun mussukka? Oskari lohkaisi leveästi hymyillen.
- Et, vastasin pirullisesti ja lähdin Retkun kanssa kohti tallia. Et todellakaan ollut.
Selkäni takana Maru mulkoili minua myrstin näköisenä ja hieman häpeillen pakenin talliin. Taisi tyttö olla mustasukkainen.
Mutta jos ihan rehellisiä ollaan, ei minua olisi paljoakaan hetkauttanut jos Maru olisi Oskarin meikäläiseltä "varastanut". Pitäköön hyvänään vaan! Kyllä minä ilmankin Oskaria selviäisin vallan mainiosti.
Retkun vein takaisin tarhaan ja pyydystin Murheen kiinni.
Pikainen harjaus herralle ja kärryt perään.
- Meetkös kenties Oskarin perään? Maru murahteli tallin nurkilla, kun kiinnitin Murheelle kärryjä.
- Täh? Ei, en mene... Ihan vain Murheen kanssa kaksistaan... mutisin.
- Ai, mä ku luulin että teillä on jotkut muka salaiset treffit jossain metsän siimeksessä, Maru sanoi ja potkiskeli apean näköisenä lumipaakkua.
- Eikä ole... Lähe mukaan? Voin ottaa Murheelle noi isommat kärryt niin mahut sinäkin, ehdotin sovittelevasti.
Marun kasvoille syttyi innostunut ilme, mutta se hiipui lähes yhtä nopeasti kuin oli ilmestynytkin.
- En... En mä nyt ehdi... tämä huokaisi ja pakeni paikalta.
Ei sitten.
Hyppäsin Murheen kärryille ja komensin orin liikkeelle.
Murhe lähti tottuneesti eteenpäin ja pian olimmekin metsän siimeksessä samoilemassa pitkin mettäteitä. Kevyttä ravia mentiin eikä pidetty turhaa kiirettä.
Oskarikin tuli Laran kanssa vastaan, mutta ilmoitin miehelle etten ehtisi juttusille jäämään vaikka tämä yritti saada meitä pysähtymään.
- No heippa! Oskari huusi perääni ja heilautin kättäni.
Lumi narisi kärryjen renkaiden sekä Murheen kavioiden alla ja nautin lenkistämme täysin siemauksin. Oli ihana ilmakin!
Mutta sais se kesä siltikin tulla jo...
Tallille päästyämme hoidin Murheen ja jätin sen karsinaan fleeceloimi niskassaan. Vaikka ihan kevyt reissu mentiinkin, niin pieni hiki jätkälle oli tullut.
- Ootkos sä ihan rapakunnossa? Joulukiloja kerännyt? höpötin Murheelle.
Mittasin poikien iltapöperöt valmiiksi ämpäreihin ja jätin ne karsinoiden eteen, jotta iltatallissa oleva Oskari voisi ne helposti orien ruokakippoon viskata.
Retku huusi tarhassa yksinäisyyttään, joten kävin senkin hakemassa sisälle ennen kuin lähdin kohti Vaahterapolkua.
Parkkeerasin autonromuni parkkipaikalle ja komensin Oskarin nopeasti ulos autosta. Mies oli jotenkin kummasti taas eksynyt Vaahterapolkuun yöksi vaikka olin edellisenä iltana vannonut Innalle sekä Petralle, ettei kyseistä kakslahkeista tulla enää meillä näkemään. Ainakaan kovin usein... Hups.
Oskari luikahti ulos ovesta ja odotin, että mies olisi kadonnut tallin syövereihin ennen kuin uskalsin itse nousta autosta ulos. Meidän pieni "salasuhde" ei oikein ollut mikään salainen enää, mutta silti arastelin näyttäytyä miehen seurassa. Voin kuvitella miten juorut liikkuivat siitä, kuinka kevyt kenkäinen ja pettäjä minä olinkaan. Mutta siinäpä puhukoot jos ei omaa elämää ollut.
Lukitsin auton ovet vanhasta tottumuksesta. Tuskin täällä mitään pitkäkyntisiä liikkui, joka vanhan rupsukkani pöllisi. Olisin lähinnä onnellinen jos joku sen veisi. Pääsispähän siitäkin...
Lampsin pikkutalliin, jossa Jenni touhusi.
- Teeerve Mila, Jenni hymyili oikein leveästi.
- Terve terve, tervehdin takaisin. Oripoikien karsinat oli siivottu, joten siitä minun ei tarvinnut huolehtia.
- Tulikos Oskari sinun kyydillä, Jenni jatkoi jutusteluaan ja iski silmää.
Lehahdin varmaan tulipunaiseksi ja mutisin myöntävän vastauksen.
- Niin minä vähän ajattelinkin, Jenni kikatti kuin pikkutyttö konsanaan.
En sanonut siihen mitään vaan ilmoitin lähteväni hakemaan Retkun sisälle. Lampsin tarhalle, jossa oripoikani syöpöttelivät heiniään.
Murhe pinkaisi minut nähdessään tarhan toiseen päätyyn, kun taas Retku jäi möllöttämään paikoilleen.
- En minä Murhe sinua oo hakemassa, älä huoli, huikkasin isolle suokille joka tuijotti minua tarhan päädystä sen näköisenä, että yksikin askel lähemmäks niin minä lähen karkuun.
Retkun nappasin riimunnaruun kiinni ja talutin orin ulos tarhasta.
Murhe kipitti tarhan portille heti, kun olin saanut sen suljettua ja jäi huutelemaan peräämme. "Älkää jättäkö mua yksin!"
Talutin Retkun talliin ja kiinnitin sen käytävälle kiinni.
Sekin oli jo iso puolitoistavuotias oripoika... Ja 17.päivä se täyttäisi jo 2vuotta. Niin se aika vain etenee nopeasti. Tuntui muutenkin, että olisimme vasta juhlineet vuosituhannen vaihtumista...
Nappasin kumisuan harjapakista ja rupesin puunaamaan Retkua puhtaaksi.
Jo alusta asti Retku oli sitä mieltä, ettei jaksaisi olla huomion keskipisteenä ja tepasteli turhautuneena paikoillaan.
- Lopeta, komensin tiukasti, kun orivarsa yritti runtata minut seinään. - Noin EI saa tehdä.
Kun Retku oli harjattu, nappasin Murheen suitset ja testailin niitä Retkun päähän. Remmejä toki piti kiristää jonkin verran, sillä Murheella oli huomattavasti isompi pää kuin Retkulla.
"Murheesta tulee mieleen ihan Muumien mörkö ton pään takia!" oli Veera joskus tuumannut. Mörkö-Murhe!
Retku haisteli suitsia hämmentyneenä, mutta ei saanu raivaria, kun rupesin niitä sen päähän laittamaan.
Kuolaimia piti tietenkin maiskutella niin että koko talli kaikui siitä mässytyksestä.
- Hieeeno poika, kehuin Retkua. - Käydäänpä tossa pihalla pikkulenkki.
Talutin Retkun ulos tallista ohjista kiinni pitäen. Tottuneesti Retku tulla kipsutti perässä ja hirnui tervehdyksensä Laralle, joka oli juuri lähdössä Oskarin kanssa lenkille.
- Sehän näyttää isolta pojalta jo, Oskari huikkasi minut nähdessään.
- Pitäähän sitä mamman mussukan näyttää, hymyilin.
- Ai, enkö minä oo se sinun mussukka? Oskari lohkaisi leveästi hymyillen.
- Et, vastasin pirullisesti ja lähdin Retkun kanssa kohti tallia. Et todellakaan ollut.
Selkäni takana Maru mulkoili minua myrstin näköisenä ja hieman häpeillen pakenin talliin. Taisi tyttö olla mustasukkainen.
Mutta jos ihan rehellisiä ollaan, ei minua olisi paljoakaan hetkauttanut jos Maru olisi Oskarin meikäläiseltä "varastanut". Pitäköön hyvänään vaan! Kyllä minä ilmankin Oskaria selviäisin vallan mainiosti.
Retkun vein takaisin tarhaan ja pyydystin Murheen kiinni.
Pikainen harjaus herralle ja kärryt perään.
- Meetkös kenties Oskarin perään? Maru murahteli tallin nurkilla, kun kiinnitin Murheelle kärryjä.
- Täh? Ei, en mene... Ihan vain Murheen kanssa kaksistaan... mutisin.
- Ai, mä ku luulin että teillä on jotkut muka salaiset treffit jossain metsän siimeksessä, Maru sanoi ja potkiskeli apean näköisenä lumipaakkua.
- Eikä ole... Lähe mukaan? Voin ottaa Murheelle noi isommat kärryt niin mahut sinäkin, ehdotin sovittelevasti.
Marun kasvoille syttyi innostunut ilme, mutta se hiipui lähes yhtä nopeasti kuin oli ilmestynytkin.
- En... En mä nyt ehdi... tämä huokaisi ja pakeni paikalta.
Ei sitten.
Hyppäsin Murheen kärryille ja komensin orin liikkeelle.
Murhe lähti tottuneesti eteenpäin ja pian olimmekin metsän siimeksessä samoilemassa pitkin mettäteitä. Kevyttä ravia mentiin eikä pidetty turhaa kiirettä.
Oskarikin tuli Laran kanssa vastaan, mutta ilmoitin miehelle etten ehtisi juttusille jäämään vaikka tämä yritti saada meitä pysähtymään.
- No heippa! Oskari huusi perääni ja heilautin kättäni.
Lumi narisi kärryjen renkaiden sekä Murheen kavioiden alla ja nautin lenkistämme täysin siemauksin. Oli ihana ilmakin!
Mutta sais se kesä siltikin tulla jo...
Tallille päästyämme hoidin Murheen ja jätin sen karsinaan fleeceloimi niskassaan. Vaikka ihan kevyt reissu mentiinkin, niin pieni hiki jätkälle oli tullut.
- Ootkos sä ihan rapakunnossa? Joulukiloja kerännyt? höpötin Murheelle.
Mittasin poikien iltapöperöt valmiiksi ämpäreihin ja jätin ne karsinoiden eteen, jotta iltatallissa oleva Oskari voisi ne helposti orien ruokakippoon viskata.
Retku huusi tarhassa yksinäisyyttään, joten kävin senkin hakemassa sisälle ennen kuin lähdin kohti Vaahterapolkua.