|
Post by Jenni on Oct 9, 2013 8:18:29 GMT
"Dianan paksukalloinen jälkeläinen"Miss Perfect Disaster "Disa" lv-t omistaa Jasmin ei oteta hoitajaa Päätalli, karsina 5 Tarha 3
|
|
jasmin
Uusi naama
Dianan ja Disan omistaja
Posts: 6
|
Post by jasmin on Nov 17, 2013 19:41:17 GMT
Neiti Täydellinen Katastrofi
Saamari. Miten mä ikinä saatoin hankkia nää pirun kaakit?
Disa ja Diana, tallin kauhukuningattaret, terroriprinsessat, mitkälie vandaalit olivat sitten taas päättäneet yllättää omistajansa. Tosin vähemmän iloisesti. "Miten se Diana tuntuu tuottavan vain näitä hirviövarsoja, vaikka partnerina olisi itse herran enkeli?" päivittelin Jennille, joka tuntui tällä hetkellä enemmänkin huvittuneelta, kuin huolestuneelta. Tuhahdin närkästyneenä. Blondin huvittunut ilme sai minun pääni päällä leijuvan mustan pilven vain tummenemaan. Olisi tuonkin naama aivan erillainen, jos oma hevonen olisi mennyt tuhoamaan upouuden toppaloimen. Kyllä se ihmetyttää joka kerta, kun löytää aamulla tarhasta kangasriekaleiden keskeltä rikki purrun vihreän loimen, ja enkelimäisen hirviömäisen "tähtiratsunsa". Kyllä se pinna palaa vähemmästäkin.
Mulkaisin Disaa pahasti, minkä tuloksena kiinni nappaamani kipakka parivuotias näykkäisi ilmaa, aivan siitä kohtaa, missä käsivarteni oli muutama sekuntti sitten ollut. Huokaisin teadraalisesti. "Ota sä toi Diana, en mä näitä molempia pysty samaan aikaan sisälle viemään" anelin Jenniä, joka hymyillen tarttui toisen tammani riimuun. Lähdin vähemmän pirteänä taluttamaan isoa mutta nuorta ja hössöttävää tammaa talliin, missä se sai taas tavanomaisen Disa kohtauksensa. Ensin se potkaisi kipakasti ilmaa takajalallaan, ja syöksähti sitten melkeinpä lennossa karsinansa oven eteen. Siinä sitten liisin perässä, tuloksena se, että löysin itseni rähmältäni tallin pölyiseltä lattialta, ja Disa seisoi edessäni varsin tyytymättömän näköisenä. Prinsessa olisi ilmeisesti halunnut ovenavaajaltaan nopeampaa toimintaa. Hmph. Eihän siinä muu auttanut, kuin tarttua tammaa riimunnarusta, ja päästää se sisälle boksiin. Samalla Jenni sai Dianan karsinaan, ja ilmestyikin pian Disan karsinan ulkopuolelle. "Pärjäiletkö sä näiden kanssa? Mun pitäs mennä hoitaan paperitöitä" naikkonen kysäisi hiukan huolestuneena. Taisi pelätä että lämppärinpirulaiset tuhoaisivat koko tallin. En ihmettelisi edes, vaikka he niin tekisivätkin. "Joo, kyllä mä pärjään. Lähden kohta ajeleen Disalla." ilmoitin mahdollisimman pirteästi.
Kun kauhutamma oli vihdoin saatu valjastettua harjoitusravikärryjen eteen, kävin vielä ilmoittamassa muille paikalla oleville minne olin lähtenyt, että tietäisivät mistä etsiä, jos Disa päättäisi karauttaa jonnekkin huitsin nevadaan, ja jättää minut matkan varrella pois kyydistä. Ja sitten, nousin kärryille. Ajopiiska vieressäni keikkuen naksautin kielelläni Disalle lähtömerkin. Se oli kyllä ainakin yritetty opettaa tavoille ajaessa, mutta jokainen päivä oli erillainen, vaikka se olisi eilen ollut aivan ihana ajettaessa, se voisi tänään tehdä vaikka mitä kauheuksia. Disa lähtikin aika lentävästi suoraan nopeamman asteen raviinsa, tuloksena se, että olin horjahtaa koko kärryiltä pois heti ensi-istumalta. Jouduin siinä sitten vetämään ohjista oman aikansa, ennenkuin Miss Perfect Disaster sitten suvaitsi hidastaa. Miss Perfect Disaster! Siinähän se olisi ollut, täydellinen nimi Disalle. En koskaan ollut sisäistänyt Butterfly Effect nimeä Disalle. Se kun oli päätetty jo ennen varsan syntymää. Nyt kyllä harmitti, kun rekisteripaperit oli jo hippokselle lähetetty, eikä niitä enään voisi muuttaa. Mutta ehkäpä voisin näin meidän kesken kutsua Disaa sen "oikealla" nimellä? Kun alkujysäyksestä oli toivuttu, lähti ruunikko kulkemaan tasaisen hyvää, ja aikaa voittavaa raviaan. Ensimmäinen suora hiekkatie pätkä tallilta pois sujuikin siinä lintuja kuunnellessa, ja köröttellessä, kuin minkä tahansa selväpäisen ravihevosen kanssa. Onneksi tamma olikin tullut isänsä erinomaisiin juoksijantaitoihinsa, se oli paitsi tottelevainen myös aika nopea. Olimme lähteneet tamman kanssa kiertämään koivureittiä, henkilökohtaista lemppariani. Näiden hevosten kanssa kun ei parane umpimetsään mennä vaikka olisi teräshaarniskassa, eihän sitä koskaan tiedä, mistä ne taas voisivat vetää herneen sieraimeen. Onneksi tämä lenkki näytti menevän kaikin puolin sujuvasti. Disa ravasi letkeän rauhallisesti, vähän jopa unisen oloisesti eteenpäin hiekkatiellä. Samalla minulla oli hyvin aikaa pohtia, tulisiko se lumi koskaan maahan asti. Vaikka kohta olisi marraskuukin jo ohi, oli ulkona lauhkea ilma, ja maassa jopa vihreää. Siis VIHREÄÄ (!!) MARRASKUUSSA?! Mä kestin kyllä kaksi lämppärinpaholaista, mutta että lumeton talvi? Sitä mä en enään sulattas. Disa osasi valitettavasti herättää minut ajatuksistani epämiellyttävällä tavalla. Se nytkähti yllättäen pysähdyksiin, minkä tuloksena minäkin nytkähdin eteenpäin, ja se kyllä sattui selkään. Hetken kiroamisen jälkeen napautin raipalla tamman takalistoa, ja sain Disan taas menemään. Kun edessä alkoi siitää täydellinen ja tasainen suora, päätin kokeilla Disan rahkeita, olisiko siitä sellaiseksi huippuravuriksi, jollaista olin kaavaillut jo sen emästäkin? Ja kyllä, Disa lähti kuin tykinkuula. Valitettavasti liiankin samalla tavalla, kuin tykinkuula. Nimittäin hallitsemattomana, supervauhdikkaana, ja kiihtyvänä tamma ryntäsi eteenpäin, eikä pidätteilläni ollut enään minkäänlaista vaikutusta ruunikon menoon. Mutta pysähtyihän se sitten lopulta, tosin omilla ehdoillaan. Kun se tamma sitten lopulta väsyi päättömään juoksenteluun, Disa puski sivuun, ja etsi käsiinsä yhden niistä ikivihreistä ruohotilkuista, ja laski sitten päänsä laiduntaakseen kuin kesälaitumella konsanaan! Siitäpäs minä sitten suutuin, joten napautin todella kovaa piiskalla tamman pään viereen. Hermoheikko hevoseni nosti päänsä välittömästi, ja peruutti todella nopeasti, pakokauhuisena. Hypähdin rattailta alas, ja kiirhedin rauhoittelemaan lämppäriäni. Joten, kun tamma oli rauhoittunut, lähdin taluttamalla viemään sitä kohti tallia. Loput koivureitistä jouduin siis oikein kädestä pitäen katselemaan ruunikkoni omahyväistä katsetta, ja terhakkaa olemusta. Ja niinkuin arvata saattoi, tallilla olikin taas utelias joukko vastassa, kyselemässä miksi ihmeessä talutin lämppärilupaustani leppoiselta ravilenkiltä maani myyneen näköisenä. Kun kaikki neljä, Jenni, Mila, Julia ja Larissa olivat kuullet uusimmasta Disa-seikkailusta, suorastaan juoksin talliin, ja pikanopeasti riisuin hevoseni valjaista. Pikaharjauksen jälkeen riimutin tamman, ja lähdin taluttamaan sitä tarhoille. Onneksi, onneksi (!) Disa käveli tarhalle todella helposti, ja päästin sen suosiolla juoksentelemaan sinne, tällä kertaa tosin loimi sai jäädä talliin.
Eräs ajatus oli kypsynyt mielessäni lähes koko matkan ajan. Niinpä päätin oikein kunnolla repäistä, ja tehdä jotain uutta. Kiristin poninhäntääni, ja sipaisin ruskean suortuvan korvani taakse, sitten vain syvä hengähdys, ja taukohuoneeseen! Taukohuoneessa viettivät aikaa tällä hetkellä Mila, sekä Meiju, jotka katsoivat minua hiukan kummastuneena, kun istahdin nojatuolille, ja näppäilin Hippoksen numeron luuriini. Alkuun sain puhellä erittäin hidasälyisen naisvirkailijan kanssa, joka tuntui olevan kovakalloisempi (ja tyhmempi) kuin kumpikaan lämppäritammoistani ikinä. "Jaa siis haluat vaihtaa hevosesi nimeä? Miksi? Mitä vanhassa on vikana?" nainen toisteli, ja joka ikinen kerta vastasin, ettei alkuperäinen nimi miellyttänytkään loppuenlopuksi minua. Ihmettelenpä vaan, miksi minun piti tuokin selittää jollekkin tuntemattomalle hippoksen tyhjäpäävirkailijalle. Lopulta nainen yhdisti puhelun asialliselle miesvirkailijalle, joka selitti, että nimen vaihtaminen omalta kasvatiltani onnistuisi kyllä. Kiitin miestä hyvästä palvelusta, ja siirryin tulostimen eteen. Hetkessä pitelinkin käsissäni tarvittavia lomakkeita Deisin nimen vaihtamiseen. Enkä epäröinyt hetkeäkään allekirjoittamista. Niinpä, entinen Perhosefekti oli iltaan mennessä virallisesti Miss Perfect Disaster. Neiti Täydellinen Katastrofi tosiaankin.
|
|